Hurina esitti hyviä kysymyksiä edellisen merkintäni kommenttilootaan.

Olen joutunut tähän ikään mennessä jo monta kertaa miettimään ja vielä useammin perustelemaan, miksi en voisi muuttaa Helsinkiin. En ole siellä koskaan asunut, joten on totta, että mistäs minä tiedän, minkälaista siellä olisi asua tai että viihtyisinkö. Ihan hyvin voisin viihtyäkin. Nämä nyt vaan ovat kaikki taas näitä mutu-asioita.

Jotkut kaupungit (Tampere, Heinola, Pori, Oulu, Hämeenlinna…) kuulostavat ja tuntuvat heti mukavilta ja kotoisilta ja niissä on ollut mukava ilmapiiri. Niissä kaupungeissa voisin kuvitella myös asuvani. Tampere valikoitui tosin aika selvästi ykköseksi. Toiset taas (Helsinki, Turku…Turun työpaikkoja en uskalla edes katsoa. Ja mies ei tykkää yhtään, kun muka mollaan turun murretta ja siinä sivussa Turkua, vaikkei hällä sinne mitään siteitä olekaan. Riittää kai, kun on samasta läänistä kotoisin.) ovat jättäneet syystä tai toisesta vähemmän miellyttävän kuvan. Tai paremminkin ne jotkut ihmiset, joihin siellä on törmännyt. Voi olla, että teen liian äkkinäisiä johtopäätöksiä ja yleistän liikaa, mutta korjaan mielikuvani heti, kun koen jotenkin toisin. Kaiken lisäksi luotan aika paljon vaistoihini.

Kun on asunut koko ikänsä pikkukaupungissa, Tampereen vuosia lukuun ottamatta, on ollut helppoa katsella etelän elämänmenoa vähän toisesta perspektiivistä ja tehdä omia vertailuja ja kaupunkikäyntejä. Kuinka moni pääkaupunkiseutulainen tai ylipäänsä etelä-suomalainen matkustaa ympäri Suomea, läänistä toiseen? Tarkoitan nyt niitä muitakin reissuja, kuin perhe- ja ryyppylomia Lappiin sesonkiaikoina? "Kaikki" matkustavat aina mahdollisimman kauaksi pois Suomesta. Olen aina ollut sitä mieltä, että kotimaanmatkailu avartaa. Minulla ei ole ulkomaanmatkoista kokemusta, ellei Tukholmaa ja Haaparantaa lasketa, eikähän niitä lasketa. Ehkä olen niin pikkumainen ja pikkukaupunkilainen, mutta minulle riittää nämä läänit. Jos maailma olisi vähän toisenlainen, kaupunkiloma Englannissa tai Hollannissa sopisi kyllä ainakin näin ajatusasteella.

Hurina kysyi, onko yksi syy mies Tampereella. Ei ole. Paremminkin taitaa olla niin, että mies voisi ollakin tarvittaessa valmis muuttamaan vaikka sitten Uudellemaalle. Aikoinaan hän muutti 800 km ja nyt muutama vuosi sitten muutimme yhdessä nämä muutama sata kilometriä. Olenkin koko ajan ollut henkisesti valmis muuttamaan täällä Pirkanmaan alueella, en alueelta pois. En edes kotiseudulle, ellei ole pakko (se taas on tilanne erikseen). Ehdottihan mies nytkin, että eihän meidän ole pakko Helsinkiin asti muuttaa, onhan Vantaa, Espoo ja mitä muita siinä radan varrella onkaan. Kutkuttava ajatus. Myönnän.

Hurina pohti myös, "mistä johtuu, että toiset kokevat Helsingin jotenkin viileänä ja kylmänä paikkana ja toiset eivät.." Minusta Helsinki ei kaupunkina niinkään ole poistyöntävä, katsoopa vaikka näitä kuvia. Omasta puolestani voin sanoa, että tähän omaan asennoitumiseeni ovat vaikuttaneet ihmiset. Tiedän, ei pitäisi taaskaan yleistää ja plaaplaa. Mutta jos pääasiassa törmää leuhkoihin, olevinaan oleviin ihmisiin, niin en voi sille mitään, että niskakarvat nousevat pystyyn. Se tosin on sanottava, että moni niistä ärsyttävistä ihmisistä on just muualta Helsinkiin muuttaneita. Sitä pidetään itseään jotenkin parempana. Tunne on varmaan samanlainen toisinkinpäin, että mikäs minä ole ketään toista arvostelemaan. En olekaan, mutta kun kaikista ei onneksi tarvitse pitää. Eikä nyt jokaisen Helsinkiin muuttaneen tarvitse siellä yhtään käpristellä, ellei sitten tunnusta/tunnista olevansa just sellanen. Ihan ehtaa helsinkiläistä en taida tunteakaan, radan varrelta muutaman. Loput on sitten junan tuomia.

Näitä blogeja lukiessa olen tehnyt aika samoja huomioita ja sillä perusteella olen lukemisenikin aika pitkälti valinnut. Se jotenkin paistaa läpi ja kuulostaa rivien välistä. Joko hyvällä tai sitten sillä niskakarvoja nostattavalla tavalla. Toki poikkeukset aina vahvistavat säännön ja siksipä onkin mukavaa aina välillä törmätä mukaviin helsinkiläisiin, myös näissä blogeissa.

Myönnän, että omissa asenteissakin ja suhtautumisessa on parantamisen varaa. Olen pitänyt itseäni ennakkoluulottomana monessa asiassa, mutta joistakin, kuten nyt tästä pääkaupunkivastaisuudestani, en vaan näköjään pääse irti. Pitäisi kai yrittää vähän enemmän. En lupaa mitään, mutta yritän.

Tässä kirjoitellessa tulikin mieleeni, että pitäisikin tehdä pitkästä aikaa viikonloppureissu Helsinkiin. Piti tehdä jo syksyllä, mutta jotenkin se vaan jäi. Siellä asuu pari sukulaista ja joitakin kavereita, joten voisi ollakin ihan mukavaa piipahtaa. Laitetaanpa harkintaan.

Aion myös hakea sitä työpaikkaa. Voi olla, että kadun, ellen hae. Eihän se ota, jos ei annakaan. Sitäpaitsi on aivan liian iso sattuma, että edes haastatteluun asti pääsisin, mutta siinä vaiheessa niitä ongelmia (kulkemiset ja muut) ehtii miettiä sitten. Nyt täytyy pistää töpinäksi! Olkoon se ensimmäinen askel tässä asennemuutoksessani.