Lokakuu meinasi alkaa vähän turhankin laiskasti, jos tahti ja tomeruus olisi ollut eilistä luokkaa. Korjasin tilanteen ja sain ensinnäkin vaivoin olla kirjoittamatta laiskanpulskeasta viikonlopusta, josta puuttui vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Se naputteluhan olisi voinut peräti ärsyttää joitakuita, jotka odottavat yleensä näistä blogeista saavansa lukea asiaa, eikä tämmöisiä liirumlaarumeita päivänkulusta - ja varsinkaan yön.

Onhan se varmasti kamalan tylsää ja jonninjoutavaa lukea työttömän arjesta, ymmärrän. Eihän tässä mitään tapahdu ja silti siitä kirjoitan, koska minusta on kivaa keksiä tikusta asiaa ja vallankin siitä askista. Sitä vaan ihmettelen, että onko pakko lukea? On aika vapaavalintaista, minkälaisia blogeja lukee ja varsinkin, mitä on lukematta. Kannattaako sitä käyrää tahallaan nostattaa? Blogilistalla on Hakemisto, jota kannattaa hyödyntää ja etsiä sitä kautta myös itselle mieluisia aiheita ja blogeja.

Mukavaa vaihtelua viikonloppuun toi Kalamarkkinat, joilla poikkesimme lauantaina pikapikaa. Saalis oli aika laimea, koska vanha "tuttu" kalamies ei ollut paikalla ainakaan sinä päivänä. Sunnuntai meni ihan siinä sivussa, kun latasi akkuja ja odotti uusia tv-sarjoja alkavaksi.

Kävin tänään aamutuimaan mutkan Hervannassa. Jahkailin aikani, mutta motivoin itseni sillä, että jos ehdin ennen postintuloa lähteä, niin onpahan ainakin jotakin odottamassa lattialla, kun tulen takaisin. Ja kyllähän se muutaman päivän laiskottelu motivoi kummasti myös, lepopäivät on varmasti pyhitetty jo moneen kertaan.

Kaikki tiet vievät periaatteessa Hervantaan, mutta valitsin sen minulle pahimman. Pyörä nyt jotenkin kestää, jalat myös, mutta kun henki parka pihisee jossain vaiheessa sitä luokkaa, että kupsahdan just enkä melkein. Yritä siinä sitten tasata hengitystä, kun se ei vaan kulje. Enkä edes kamalaa vauhtia polkenut.

Sain kuitenkin asiani hoidettua, paketin vietyä postiin ja housut lyhennettäväksi. Ilomielin maksan moisesta korjauspalvelusta monta euroa, kun sellaisen viimeinkin löysin. Sovituskopissa minua katsoi pieni punainen possu, jota tervehdin huomaamatta. Mikä ihana näky! Tavattaisko toisteki! Mitä Hervantaan tulee, niin sehän muistuttaa minun mielestä vuosi vuodelta enemmän omaa, pientä kaupunkia. Vanhat, tutut parkkialueet oli muisto vain. Nyt niillä on joko kerrostalo tai valmistumassa. Onneksi en lähtenyt autolla, olisin varmaan eksynyt.

Paluumatkalle onneksi osui Siwa, jonne poikkesin etsimään kaikkien janoisten sankaria, K. Grandyä. Kotona totesin olevani hengissä ja iloinen siitä, että sain potkittua itseni sille tielle, vaikka se lähteminen olikin taas yhtä tervanjuontia.