Viikonloput sai taas aivan uuden merkityksen, kun aloitin koulutuksen. Koko päivä menee vauhdilla koulunpenkillä ja iltaan ei kovin montaa vapaata tuntia jää, kun taas täytyy kellahtaa nukkumaan, jotta jaksaa uuden koulupäivän. Töissä pääsee paljon vähemmällä. Siellähän voi vaikka harrastaa nettivuodatusten kirjoittamista, kun kyse on vaan  työajasta. Toki se riippuu työstä, mutta jos päivät pitkät istuu koneen ääressä, on se kai sama, mitä siinä kirjoittaa. Pääasia, että näyttää työtätekevältä. Yleensä siitä  vielä maksetaan palkkaakin.

Paljon on blogeja jäänyt lukematta, ts. rästiin, kun ei kerta kaikkiaan ehdi eikä jaksa käydä läpi kaikkia tuttuja läpi enää illalla. Toki ne muutamat tärkeät tulee luettua vaikka sitten silmät ristissä, mutta vanhaan malliin uusiin tutustuminen ei ihan niin nappaa, kuten vielä työttömänä ollessa. Silloin sitä aikaa oli vaikka muille jakaa. Tämä omakin kirjoittaminen on vähän jäänyt ajatusasteelle, mutta mitäpä tuosta. Odotan pitempää paussia, jolloin voin tehdä muitakin rästitöitä. Onneksi pääsiäisenä on ruhtinaalliset neljä päivää vapaata.

Ei vielä ainakaan kaduta, että hakeuduin koulutukseen. Opinpahan ainakin uutta vielä näin vanhemmallakin iällä. Se tosin ottaa päähän jo näin alkuvaiheessa, kun joillekin perheenäideille (meitä on siellä vähän joka lähtöön), jotka aloittivat koulutuksen, tulikin yllätyksenä, että tehtäviä tulee ihan kotiin asti ja aikaahan ne vievät. Napinaa on kuulunut jo ensimmäisen viikon aikana vaikka mistä. Mitä on vielä edessäpäin, kun jäljellä on monta kuukautta. Että aikuiset ihmiset voikin tehdä asiat niin hankaliksi. Eiköhän niitä olisi kannattanut miettiä etukäteen, koska tuo kurssi on ihan vapaaehtoinen. Toisillehan oli myös kamala uutinen, kun täytyisi itse hoitaa työharjoittelupaikka, eikä opettajat teekään sitä heidän puolestaan. Harvoin kyllä työpaikkaakaan tullaan tarjottimella tarjoamaan, enkä nyt tarkoita työvoimatoimiston pakkopullapestejä. Olen tottunut hakemaan itse aina harjoittelupaikat kuten myös töitä, niin ei tulisi mieleenkään, että pyytäisin jotakuta (opettajaa tässä tapauksessa) hoitamaan asian puolestani. Enkä kyllä meinaa nytkään odotella yhteisiä istuntoja, vaan otan yhteyttä pariin työpaikkaan ja jatkan hakua, jos ne eivät tärppää. Tässä voi tulla kiire, koska hakijoita on muitakin kuin me.

Katsottiin tällä viikolla kaksi elokuvaa,  Juoksuhaudantie ja Vares. Pakko myöntää, että pettymys oli melkoinen. Jos ekasta odotin jotain vallan muuta (kirjaa en ole lukenut), niin Vares oli vielä kurjempi. Kyllähän ne katsoi, enkä pahasti edes torkkunut. Tuli mieleen, että ruotsalaiset osaavat tehdä elokuvatkin paremmin, ainakin dekkarit yms. (esim. Beck). Nehän ovat paljon uskottavampia ja ylipäänsä paremmin tehty. Vesisadekin näyttää ainakin aidolta, ellei se sitä ole. Mielenkiinnolla odotan Paha maa dvd:tä. Sen uskon jopa olevan hyvä, mutta aika näyttää.

Aamulehteä lukiessa on pistynyt silmään lasten kasteilmoitukset. Siis ne, joissa kerrotaan, että lapselle on annettu se ja se (ja se) nimi silloin ja silloin ja mukana oli kumminkaimannaapurit. Kuvittelenko, vai onko ne ilmoittelut lisääntyneet viime aikoina? En ainakaan muista, että niitä olisi ollut yhtä paljon vaikka noin vuosi sitten. Toinen huomio niistä; lapset saavat melkein poikkeuksetta kolme nimeä. Onko sekin joku 2000-luvun tapa? Ei meillä 70-lukulaisilla ole kuin ne kaksi (poikkeuksia taas meissäkin on, mutta mitä muistelisin omista koulukavereista, niin siltä pohjalta).

Tämän aamun lehdessä oli vielä yksi erikoisuus; äidillä oli miehen sukunimi omansa jatkona ja miehellä toisinpäin. Tyyliin Maija Mehiläinen-Kimalainen ja Matti Kimalainen-Mehiläinen. Mikähän itu tuossa on? Erikoisuudentavoittelua? Ainakin itselleni siitä sain ihmettelyn ja päivittelyn aihetta.