Viikonloput sai taas aivan uuden merkityksen, kun aloitin koulutuksen.
Koko päivä menee vauhdilla koulunpenkillä ja iltaan ei kovin montaa
vapaata tuntia jää, kun taas täytyy kellahtaa nukkumaan, jotta jaksaa
uuden koulupäivän. Töissä pääsee paljon vähemmällä. Siellähän voi
vaikka harrastaa nettivuodatusten kirjoittamista, kun kyse on
vaan työajasta. Toki se riippuu työstä, mutta jos päivät pitkät
istuu koneen ääressä, on se kai sama, mitä siinä kirjoittaa. Pääasia,
että näyttää työtätekevältä. Yleensä siitä vielä maksetaan
palkkaakin.
Paljon on blogeja jäänyt lukematta, ts. rästiin, kun ei kerta kaikkiaan
ehdi eikä jaksa käydä läpi kaikkia tuttuja läpi enää illalla. Toki ne
muutamat tärkeät tulee luettua vaikka sitten silmät ristissä, mutta
vanhaan malliin uusiin tutustuminen ei ihan niin nappaa, kuten vielä
työttömänä ollessa. Silloin sitä aikaa oli vaikka muille jakaa. Tämä
omakin kirjoittaminen on vähän jäänyt ajatusasteelle, mutta mitäpä
tuosta. Odotan pitempää paussia, jolloin voin tehdä muitakin
rästitöitä. Onneksi pääsiäisenä on ruhtinaalliset neljä päivää vapaata.
Ei vielä ainakaan kaduta, että hakeuduin koulutukseen. Opinpahan
ainakin uutta vielä näin vanhemmallakin iällä. Se tosin ottaa päähän jo
näin alkuvaiheessa, kun joillekin perheenäideille (meitä on siellä
vähän joka lähtöön), jotka aloittivat koulutuksen, tulikin yllätyksenä,
että tehtäviä tulee ihan kotiin asti ja aikaahan ne vievät. Napinaa on
kuulunut jo ensimmäisen viikon aikana vaikka mistä. Mitä on vielä
edessäpäin, kun jäljellä on monta kuukautta. Että aikuiset ihmiset
voikin tehdä asiat niin hankaliksi. Eiköhän niitä olisi kannattanut
miettiä etukäteen, koska tuo kurssi on ihan vapaaehtoinen. Toisillehan
oli myös kamala uutinen, kun täytyisi itse hoitaa työharjoittelupaikka,
eikä opettajat teekään sitä heidän puolestaan. Harvoin kyllä
työpaikkaakaan tullaan tarjottimella tarjoamaan, enkä nyt tarkoita
työvoimatoimiston pakkopullapestejä. Olen tottunut hakemaan itse aina
harjoittelupaikat kuten myös töitä, niin ei tulisi mieleenkään, että
pyytäisin jotakuta (opettajaa tässä tapauksessa) hoitamaan asian
puolestani. Enkä kyllä meinaa nytkään odotella yhteisiä istuntoja, vaan
otan yhteyttä pariin työpaikkaan ja jatkan hakua, jos ne eivät tärppää.
Tässä voi tulla kiire, koska hakijoita on muitakin kuin me.
Katsottiin tällä viikolla kaksi elokuvaa, Juoksuhaudantie ja
Vares. Pakko myöntää, että pettymys oli melkoinen. Jos ekasta odotin
jotain vallan muuta (kirjaa en ole lukenut), niin Vares oli vielä
kurjempi. Kyllähän ne katsoi, enkä pahasti edes torkkunut. Tuli
mieleen, että ruotsalaiset osaavat tehdä elokuvatkin paremmin, ainakin
dekkarit yms. (esim. Beck). Nehän ovat paljon uskottavampia ja ylipäänsä paremmin
tehty. Vesisadekin näyttää ainakin aidolta, ellei se sitä ole.
Mielenkiinnolla odotan Paha maa dvd:tä. Sen uskon jopa olevan hyvä,
mutta aika näyttää.
Aamulehteä lukiessa on pistynyt
silmään lasten kasteilmoitukset. Siis ne, joissa kerrotaan, että
lapselle on annettu se ja se (ja se) nimi silloin ja silloin ja mukana
oli kumminkaimannaapurit. Kuvittelenko, vai onko ne ilmoittelut
lisääntyneet viime aikoina? En ainakaan muista, että niitä olisi ollut
yhtä paljon vaikka noin vuosi sitten. Toinen huomio niistä; lapset
saavat melkein poikkeuksetta kolme
nimeä. Onko sekin joku 2000-luvun tapa? Ei meillä 70-lukulaisilla ole
kuin ne kaksi (poikkeuksia taas meissäkin on, mutta mitä muistelisin
omista koulukavereista, niin siltä pohjalta).
Tämän aamun lehdessä oli vielä yksi erikoisuus; äidillä oli miehen
sukunimi omansa jatkona ja miehellä toisinpäin. Tyyliin Maija
Mehiläinen-Kimalainen ja Matti Kimalainen-Mehiläinen. Mikähän itu
tuossa on? Erikoisuudentavoittelua? Ainakin itselleni siitä sain
ihmettelyn ja päivittelyn aihetta.
sunnuntai, 13. maaliskuu 2005
Kommentit