Tämän kevään ensimmäiset simat on maisteltu ja leppäkerttu bongattu, joten uskottava se on, että kevät alkaa olla aika pitkällä. Aamusta kun tokenin, olen touhunnut tuulispäänä, joten nyt voinee taas istahtaa. Työsarkaa riittää tosin edelleen, mutta onhan päivä vielä huomennakin.

Pari kukanoksaa on ollut jo hyvän tovin juurtumassa ja nyt nekin pääsivät purkkeihin. Melkein käy kateeksi Kuraattorin trio, kun ovat niin siisteissä (uusissa?) purkeissa, että! Pitkää ikää ja hyvää kasvua, toivotan. Vielä kun omalle parvekkeelle kesäkukkia saan, niin mikäs tässä. Pari puskaa kylvin siemenistä, mutten jaksa vielä uskoa, että niistä mitään tulee. Raportoin kyllä heti, jos edes rikkaruoho nostaa päätään. Viime syksynä laitoin joitakin mukulapalleroita toisen parvekelaatikon pohjalle, mutta aika elotonta näyttää vielä olevan.

Oma koti turhan kallis
Meillähän on se oman kodin haave ollut jo monta vuotta taka-ajatuksissa ja välillä siitä tulee melkeinpä paineita. Jotkut sanovat sitä asuntokuumeeksi. Etuovea käydään kurkkimassa ja lehtiä luetaan paremmalla silmällä. Tehdään vertailuja. Kohta lähdetään oikeasti käynneille. Nyt on homma ottanut sen verran askeleen eteenpäin, että pankin täti on alustavasti näyttänyt vihreää valoa, sikäli mikäli. Kaikki on siis periaatteessa mahdollista. Enemmänkin olisi lupa saada, jos minä vaan saisin töitä (ja mielellään vakipaikan).

Kohteesta ei ole vielä tietoa, mutta aistit tarkkana tässä ollaan edelleen. Kun ei sen talon nyt mikään uunituore tarvitse olla, mutta ei myöskään lukea kunto; välttävä, koska ei me nyt ihan niin remonttireiskoja olla. Ja toki jos tästä lähiympäristöstä löytyisi sopiva talo, niin voi juku! Se vaan, että ne meille sopivimman hintaiset talot näyttävät löytyvän kaikki tuolta kotiseudulta tai jostain muualta syrjäseuduilta.

Vaan eihän sitä taloa tarvitse heti toukokuussa löytyä. Onhan tässä aikaa, kun on tähänkin asti kärvistelty, mutta olisihan se hienoa, jos vuoden päästä tähän aikaan bloggaisin oman kodin nurkkauksesta.

Noh, kunhan nyt edes bloggaisin.