Kyllä kannatti ottaa pienet iltatirsat, että jaksoin katsoa pilkkimättä TV-1:n esittämän dokumentin eläintenkouluttaja Tuire Kaimiosta. Hällä on kyllä niin mielenkiintoinen ammatti, ettei toista tule ihan näin äkkiseltään mieleen. Lopun pätkä, missä Kaimio kohtasi hevosten kanssa oli kyllä aikasta liikuttava. Sain kaverilta joululahjaksi Eläinnäyttelijöitä-kirjan, jota olen ihastellut ja lueskellut tässä pitkin joulunjälkeistä elämää. On siinä paljon muutakin, kuin se ihana Roosa-possu.

Mappihylly - kaiken pahan alku ja juuri
Simahdin täysin tuossa jokin aika sitten, kun ajattelin katsoa välillä jotkut uutiset. Mutta niin vain kävi, että uni vei taas voiton. Eilen saatiin kasattua se mappihylly ja kun aloin tänä aamuna järjestelemään työhuoneen muita laatikoita, niin se vähän levahti käsistä. Komeroita ja laatikoita - sekalaisia sellasia - löytyi joka puolelta. Mutta parempi silloin järjestellä, kun iskee innostus; voipi syntyä jopa valmista. Piti kyllä välillä käydä päivittämässä blogilistaa, että näki, missä mennään. Järjestelyt on nyt siinä vaiheessa, että vielä jos keittiön kaapit saisin käytyä läpi, niin sitten voisi kurkata siivouskaappiin ja sulattaa pakastin.

Se paha puoli noissa laatikoiden siivouksissa on, että minä tuppaan käymään sitte kaikenmaailman liput ja laput läpi, josko tämän nyt raskii heittää pois tai teenköhän tuollakaan mitään. Siinä menee aikaa, kun välillä huomaa jämähtäneensä muistelemaan joitakin vanhoja juttuja tai sen aikaisia tapahtumia. Kuten nyt esimerkiksi se, kun vastaan pamahti Tannan kasetti. Siinä alkoi silmissä vilistä kaiken maailman muutkin sen ajan yhtyeet ja käydyt keikat ja muut. Missä mahtaa olla Ladis, entä Horsepowerin heepoista muut, kuin Junttu ja Toikka?

Yksi laatikko piti sisällään vihkon, mihin on liimailtu nimikirjoituksia. Niiltä ajoilta, kun niitä vielä kehtasi pyytää. Armi Aavikko -84, Markku Arokanto -85 (oli nuorisovuosi ja silloinen tapahtuma, missä olivat myös Kadotetut, Pelle, Peer Günt jne.), Juha Mieto joskus 70-luvun lopulta ym. Vanhemmiten on tullut joku ihme kynnys mennä kynä ja paperi ojossa toisen luo. Sitä paitsi; mitä siitä kostuu? Mikä niissä nimmareissa on se juttu? Joskus nuorempana, sillon ala- ja yläasteen aikoihin se oli isokin juttu, mutta nyt kun ajattelen, niin nolottaa koko touhu. Enkä ollut edes Dingo-fani.

Siivousvauhdissa leikkasin myös keittiön pöytäliinan kahtia. Meillä on neljän tuolin pöytä ja sattuneista syistä istutaan enimmäkseen kahdella tietyllä paikalla toisessa reunassa ja sen kyllä huomaa. Jos ei muuten, niin liinasta. Toisinaan onkin hyvä tietää etukäteen, jos on kavereita tulossa käymään; ehtii raivata suurimman osan jo pois tieltä. Pöydän toinen puoli kun on yleensä täynnä tavaraa, lehtiä ja muita posteja, keskeneräisiä ristikoita ym. juttuja, ja silloin harvoin (kuten tänään) kun saan inspiksen pöydän siivoukseen, tulee se siisti ja käyttämätön puoli esille. Nyt sitten ajattelin kyseisen puolikkaan kierrättää. Siitä voi vaikka askarrella, ellei säästä sitä toista puolta johonkin pikkupöytään.

Pirinää odotellessa...
Kohta muuten skypetellään välillä Tampere-Kotikunta, kunhan vanhemmat saavat hommattua mikkikuulokkeet. Eilen vihjasin taas puhelimessa asiasta, että ei mikään kiire, mutta jos saatte koneelle asennettua Skypen, niin voitaisiin höpötellä sitä kautta. Eikä mennyt kovin kauan, kun kännykkä soi, että kyllä tämä taisi onnistua. Ainut vaan, että nyt vielä puuttuu ne korvaluurit tuutteineen. On se vaan kiva huomata, että vanhemmatki osaa ja uskaltaa väkertää tietokoneen parissa. Ja mikäs tässä.. kohta ne varmaan kirjoittaa blogia.