Linja-autoaikataulut muuttuivat taas talviaikaan ja se tietää sitä samaa, mitä kevät ja koirankakka. Lehdet
täyttyvät yleisönosastokirjoituksista ja täyttävät muutenkin
palstatilaa. Hyvähän se, että juttuja piisaa. Aina on niitä, joille
ajetut ajat eivät sovi tai lakkautetut linjat aiheuttavat päänsärkyä.
Pitäisikö päättävien tahojen antaa matkustajien suunnitella ja tehdä
bussivuorot, niin nähtäisiin, tulisiko niistä yhtään parempia ja
käytännöllisempiä? Epäilen ja vahvasti. Itse olen aina käyttänyt
toistaiseksi sellasia vuoroja, jotka menevät sinne, minne pitääkin ja
aina on löytynyt sopiva aika ehtiä perille. Joskus täytyy vain vähän
sumplia. Kieltämättä tässä taannoin oli yksi avoin työpaikka, jota en sitten edes hakenut, koska selvisi, että en olisi linjabiilillä siellä
voinut kulkea, vuorotyö kun oli. Työpaikalta kyllä olisi kuljetus
järjestetty keskustaan, mutta en olisi sieltä enää päässyt kotiin asti,
eikä miestäkään olisi hennonnut joka iltayö pyytää hakemaan ja noukkimaan kyytiin.
Mutta tähän asti olen pärjännyt kulkevilla vuoroilla ja toivon, että
pärjään jatkossakin. Elämä ei aina ole niin helppoa ja tarjottimella
valmiina. Joskus joutuu odottamaan puolituntia, joskus kävelemään vähän
pitemmän matkan. Se on voi voi...
Isän näköinen
Tässä
kun on tullut tutuksi nämä erinäiset bussipysäkit ja
ajantappoharrasteenani on mm. ihmisten tarkkailu, kuinkas muuten. Jos
minua joskus tuijotetaan, miksi en harrastaisi samaa, mutta vähän
hienovaraisemmin? Taas yhtenä iltapäivänä, kun kirosin valehtelevan
aikataulumonitorin, joka ei pitänyt ollenkaan paikkansa, katoksen alle
tuli vanha mies, ehkä siinä 70-80-vuotias. Hän näytti vähän
hätääntyneeltä, mutta samalla itsevarmalta. Mahtoiko ajatella, samaa
kuin minä, että kyllä se linja-auto ** tulee, vaikka tuo taulu ei sitä kerro. Olin jo valmis hymyilemään papalle ja vastaamaan, että joo, kyllä se tulee, kunnes
tajusin, että hänhän näyttää ihan isältä, sitten kun isä olisi 70-80-
vuotias. Tai ainakin kuvittelin heidät samannäköisiksi. Näin siinä
melkein isäni, 80-vuotiaana, joka on tottunut hoitamaan itse omat ja
osan äidinkin asioista, nyt käymässä kaupungilla ja menossa ehkä
kotiin. Kyyneleet tuli silmiini alta aikayksikön siitä liikutuksesta ja
niistä mielikuvista. Toivoin jo siinä vaiheessa, että linja-auto
tulisi, enkä tarvitsisi vastata papalle mitään. Toive toteutui.
Ainokainen
Olen perheen esikoinen, kuopus ja ainokainen. Joskus myös
tuntenut olevani suvun musta lammas, mutta se nyt ei tähän kuulu.
Joskus tietyssä iässä olisin toivonut jompaa kumpaa, vanhempaa siskoa
tai veljeä, mutta en ikinä pikkusiskoa tai -veljeä. Nykyisin en tiedä,
olisiko sillä iällä niin merkitystä, saati sukupuolella. Sitä vaan olen
miettinyt, katukuvaa ja tätä maailmanmenoa katsellessa, että onneksi
minulla ei ole pikkusiskoa eikä -veljeä. Olisi liikaa huolta ja
murhetta pitää heistä huolta (olisihan heillä vanhemmat, mutta silti).
En haluasi, että heistä tulisi samanlaisia nykyajan nuoria, joita
tuolla näkee eniten; pukeutuvat aivan kummallisesti, käyttävät mitä
sattuu aineita, leikkivät jotain muuta, mitä eivät ole. Esittävät
pikkukoviksia ja pelottelevat vanhuksia ja puluja. Ei toki kaikki,
mutta liian moni vastaantulija ja ohimenijä. Enkä suostu ottamaan
kukkahattua, vaikka olenkin tätä mieltä. Vaikka ei ehkä uskoisi, niin
joskus 10 vuotta sitten tulin toimeen paremmin näiden silloisten
teinien kanssa, kuin aikuisten. Tosin se oli 10 vuotta sitten. Ahistaa.. Vielä enemmän ahistaisi, jos pitäisi pitää omasta lapsesta huoli ja suojella kaikelta pahalta. Kuka siihen enää pystyy?
Rahan liikkumista ei voi estää
Yksi uusi ajankuluni löytyi kuinka ollakaan netistä. Seuraan euroseteleiden matkaa
. Luin siitä joskus jostain lehdestä ja se jäi muhimaan päähäni.
Kokeeksi sinne muutaman setelin kirjasin ja kerran jo tärppäsi! Voisi
sitä iltansa huonomminkin käyttää.
AINIIN
Siitä naapurin koirasta on äänihavaintoja, ihan sellasia
normaaleja, enkä ole nähnyt isäntää, niinkuin "pelkäsinkin", joten eipä
sitä kannata enää vanhoja muistella.
Huomaa kyllä, että on syksy tulossa vaiko vaan se aika kuukaudesta.
Kellokin näyttää jo siihen malliin, että jos en kohta luovuta, niin
kunnian kukko ei aamulla laula. Mutku kirjotutti kummasti.
lauantai, 20. elokuu 2005
Kommentit