Linja-autoaikataulut muuttuivat taas talviaikaan ja se tietää sitä samaa, mitä kevät ja koirankakka. Lehdet täyttyvät yleisönosastokirjoituksista ja täyttävät muutenkin palstatilaa. Hyvähän se, että juttuja piisaa. Aina on niitä, joille ajetut ajat eivät sovi tai lakkautetut linjat aiheuttavat päänsärkyä. Pitäisikö päättävien tahojen antaa matkustajien suunnitella ja tehdä bussivuorot, niin nähtäisiin, tulisiko niistä yhtään parempia ja käytännöllisempiä? Epäilen ja vahvasti. Itse olen aina käyttänyt toistaiseksi sellasia vuoroja, jotka menevät sinne, minne pitääkin ja aina on löytynyt sopiva aika ehtiä perille. Joskus täytyy vain vähän sumplia. Kieltämättä tässä taannoin oli yksi avoin työpaikka, jota en sitten edes hakenut, koska selvisi, että en olisi linjabiilillä siellä voinut kulkea, vuorotyö kun oli. Työpaikalta kyllä olisi kuljetus järjestetty keskustaan, mutta en olisi sieltä enää päässyt kotiin asti, eikä miestäkään olisi hennonnut joka iltayö pyytää hakemaan ja noukkimaan kyytiin. Mutta tähän asti olen pärjännyt kulkevilla vuoroilla ja toivon, että pärjään jatkossakin. Elämä ei aina ole niin helppoa ja tarjottimella valmiina. Joskus joutuu odottamaan puolituntia, joskus kävelemään vähän pitemmän matkan. Se on voi voi...

Isän näköinen

Tässä kun on tullut tutuksi nämä erinäiset bussipysäkit ja ajantappoharrasteenani on mm. ihmisten tarkkailu, kuinkas muuten. Jos minua joskus tuijotetaan, miksi en harrastaisi samaa, mutta vähän hienovaraisemmin? Taas yhtenä iltapäivänä, kun kirosin valehtelevan aikataulumonitorin, joka ei pitänyt ollenkaan paikkansa, katoksen alle tuli vanha mies, ehkä siinä 70-80-vuotias. Hän näytti vähän hätääntyneeltä, mutta samalla itsevarmalta. Mahtoiko ajatella, samaa kuin minä, että kyllä se linja-auto ** tulee, vaikka tuo taulu ei sitä kerro. Olin jo valmis hymyilemään papalle ja vastaamaan, että  joo, kyllä se tulee, kunnes tajusin, että hänhän näyttää ihan isältä, sitten kun isä olisi 70-80- vuotias. Tai ainakin kuvittelin heidät samannäköisiksi. Näin siinä melkein isäni, 80-vuotiaana, joka on tottunut hoitamaan itse omat ja osan äidinkin asioista, nyt käymässä kaupungilla ja menossa ehkä kotiin. Kyyneleet tuli silmiini alta aikayksikön siitä liikutuksesta ja niistä mielikuvista. Toivoin jo siinä vaiheessa, että linja-auto tulisi, enkä tarvitsisi vastata papalle mitään. Toive toteutui.

Ainokainen

Olen perheen esikoinen, kuopus ja ainokainen. Joskus myös tuntenut olevani suvun musta lammas, mutta se nyt ei tähän kuulu. Joskus tietyssä iässä olisin toivonut jompaa kumpaa, vanhempaa siskoa tai veljeä, mutta en ikinä pikkusiskoa tai -veljeä. Nykyisin en tiedä, olisiko sillä iällä niin merkitystä, saati sukupuolella. Sitä vaan olen miettinyt, katukuvaa ja tätä maailmanmenoa katsellessa, että onneksi minulla ei ole pikkusiskoa eikä -veljeä. Olisi liikaa huolta ja murhetta pitää heistä huolta (olisihan heillä vanhemmat, mutta silti). En haluasi, että heistä tulisi samanlaisia nykyajan nuoria, joita tuolla näkee eniten; pukeutuvat aivan kummallisesti, käyttävät mitä sattuu aineita, leikkivät jotain muuta, mitä eivät ole. Esittävät pikkukoviksia ja pelottelevat vanhuksia ja puluja. Ei toki kaikki, mutta liian moni vastaantulija ja ohimenijä. Enkä suostu ottamaan kukkahattua, vaikka olenkin tätä mieltä. Vaikka ei ehkä uskoisi, niin joskus 10 vuotta sitten tulin toimeen paremmin näiden silloisten teinien kanssa, kuin aikuisten. Tosin se oli 10 vuotta sitten. Ahistaa.. Vielä enemmän ahistaisi, jos pitäisi pitää omasta lapsesta huoli ja suojella kaikelta pahalta. Kuka siihen enää pystyy?

Rahan liikkumista ei voi estää

Yksi uusi ajankuluni löytyi kuinka ollakaan netistä. Seuraan euroseteleiden matkaa . Luin siitä joskus jostain lehdestä ja se jäi muhimaan päähäni. Kokeeksi sinne muutaman setelin kirjasin ja kerran jo tärppäsi! Voisi sitä iltansa huonomminkin käyttää.

AINIIN

Siitä naapurin koirasta on äänihavaintoja, ihan sellasia normaaleja, enkä ole nähnyt isäntää, niinkuin "pelkäsinkin", joten eipä sitä kannata enää vanhoja muistella.

Huomaa kyllä, että on syksy tulossa vaiko vaan se aika kuukaudesta. Kellokin näyttää jo siihen malliin, että jos en kohta luovuta, niin kunnian kukko ei aamulla laula. Mutku kirjotutti kummasti.