Muistan ensimmäisen koulupäivän aamun varmaan aina. Trauma, mikä trauma. En ollut päässyt kouluun tutustumispäivänä käymään siellä, koska olin silloin kipeä, joten ekassa päivässä oli monenmoista jännitystä. Menin äitin saattelemana ala-asteen pihalle, mukana oli päivähoitolaisia, isi taisi olla töissä. Äiti jutteli jonkun naisen kanssa, hänen seurassaan oli kokoiseni tyttö. Päättelivät, että me aloitamme saman urakan, ehkä samassa luokassa. Minä en puhunut mitään, en ainakaan muista. Taisin osata jo silloin olla tarvittaessa kauhusta kankeana.

Loppujen lopuksi kaamea totuus paljastui. Tuli aika mennä sisälle taloon, mutta mitä tekee äiti. Hän toivotti jotain, en muista mitä, "käski" mennä tätin ja tytön mukana, hän ei tulisi, "kun on nämä hoitolaiset", kyllä se hyvin menee. Niin minä sitten lampsin reppu selässä vieraan tädin ja tytön mukana koulun juhlasaliin. Sieltä on aika hämäriä muistikuvia, mutta meitä aloittavia ekaluokkalaisia oli paljon. Samalle luokalle sen A:n kanssa päädyttiin, vaikka luokkia tulikin muutama. Ei meistä ystäviä tullut, yhteisestä alusta huolimatta - ja varsinkaan sitten myöhemmällä iällä, kun kohtasimme uudelleen.

Eka koulupäivästä en oikein muuta muista. Jotenkin on sellainen muistikuva, että minua oltiin kuitenkin sitten vastassa, kun koulupäivä päättyi. Ekaluokan opettajan nimi oli sama, kuin toisella mummilla. Se ei tosin pikku-tinkaa paljon lohduttanut. Seuraavana päivänä ei aamusta ja lähdöstä tainnut tullut mitään, koska itkin ja itkin. Itkin niin pitkään ja paljon, että minulle nousi kuume. En muista, meninkö toisena päivänä edes kouluun. Mahtoi olla vanhemmilla kestämistä (jo silloin).

Muistan ensimmäisen koulureppuni. Se oli lohenpunainen kantti kertaa kantti, jossa oli pieni eläinkuvio (ei vielä silloin possu). Siinä oli vain yksi lukkosolki keskellä. Olin halunnut sellaisen yksinkertaisen, jota olisi muka helppo ja nopea käyttää. Mitähän olin oikein ajatellut tai pelännyt? Luokkaan jäämistä muiden jo mentyä? Ketään tuskin on koskaan unohdettu ja lukittu luokkaan. Myöhemmin se reppu tai paremminkin solki osoittautui huonoksi, koska kun laukkuun tuli täytettä tarpeeksi, ei se enää pysynyt kiinni. Siinäpä sitten tappelin.

Ala-asteelta on paljon muistikuvia ja -jälkiä tuolla jossain. Sain aikaa myöten kavereita, mutta muistan myös osan niistä luokkakavereista, jotka osasivat kiusata. Ei mitään kovin vakavaa, mutta pahan mielen aikaansaaminenkin on ikävämpi juttu. Ennen kouluun menoa en ollut missään tarhassa tai esikoulussa, joista olisin saanut kavereita "valmiiksi". Ainoat kaverit olivat vuoden tai kaksi minua vanhempia ja samalta pihalta. Eka luokalla oli moni ennestään ja keskenään jo tuttuja, joten se joukkoon "mahtuminen" vei aikansa.

Eilen oli jotenkin liikuttavaa, kun liikenteessä oli paljon uusia, pieniä koululaisia. Yksissä liikennevaloissa oli isä ja pieni tyttö. Ensimmäinen koulupäivä oli takana ja tytöllä hymy herkässä. Noin sen pitäisikin mennä; jäädä hyvät muistot ensimmäisestä koulupäivästä ja jos mahdollista, äiti tai isä saattamassa koulutielle.

Olen jälkeenpäin ajatellut, että jos oma koulutieni olisi saanut toisenlaisen alun, olisi eka viikko ollut paljon helpompi. Tai mistäpä sitä tietää. Nyt se on kuitenkin muistona hamaan hautaan asti ja joka elokuu tällä samaisella viikolla se tulee mieleen.