Ei kannattaisi laskea päiviä ja viikkoja, milloin viimeksi kirjoitin -ahistaa vaan. Kiitos ja anteeksi kaikille niille, jotka vaan uskollisesti ovat käyneet ovella kurkkimassa. Turha kieltää, käynnistä jää jäljet ja minulle siitä hyvä, mutta vaivaantunut olo, koska en vaan ole ehtinyt, enkä jaksanut tänne mitään vuodattaa. Jahka se ketään edes kiinnostaa. Helpottaapa kuitenkin omaa oloani. Pitkää nokkaa näytän niille, jotka luulivat, että olen tukehtunut tänne kellarin loukkoon.

Kaikenlaista on sattunut, onhan kuukausikin vaihtunut, mutta tikulla poskeen, joka sitä ja tätä. Koulu loppui jatkuakseen taas syksyllä; tässä välissä meillä on työharjoittelu. Se on vähän tyyliin "metsurit kosmetologioppilaina" -> alan vaihtoa, joka vaatii aikansa. Mutta näitten eka päivien jälkeen voin jo sanoa, että olen oppinutkin jotain ja olen kyllä eRittäin tyytyväinen harjoittelupaikkaani. Vähän siinä on tuttuakin asiaa, mutta ympäristönä ja työnkuva kokonaisuutena ihan toista, mitä olen koskaan tehnyt. Mitä siitä, että työpaikkaa ei ole luvattu jatkossa (ne on isommat valtion virkamiehet ja naiset, jotka päättää sen talon työllistymisistä), kun saan lisää hyvää työkokemusta.

Kesä menee siis vauhdilla taas "töissä". Mies on tahollaan, joten tässä huushollissa ei mainita kesälomista mitään! Ehkä sen aika on taas ensi vuonna, jos hyvin käy - ja mikäpä siinä, jos lomitetaan toisten kesiä. Yhtä nopeasti ne teidän lomatkin kuluu, ähäskutti!

Nykyisestä työrupeamastani voisin mainita sen verran, että yksi unelma on tavallaan täyttynyt. Sain oman työhuoneen. Huomasin myös, että työntekijöillä tosiaan on sitä luppoaikaa, jolloin voisivat kirjoittaa vaikka sitten blogeja, jos vaan haluavat. Minä en. Nämä jaaritukset joutavat odottaa illan pimeitä tunteja kotona, jos niikseen tulee.