Ei ole mikään yllätys, että syksy tuo marjat metsiin ja marjanpoimijat ulkomailta. Yhtä varmaa on se, että lehdet täyttyvät mielipiteistä, miten omien työttömien ne marjat pitäisi kerätä ja antaa parempiin koteihin ja suihin. Ärrinpurrin, sanon minä!

Ensinnäkin, ulkomaalaisia taitaa kannustaa ja motivoida marjankeruuseen palkka, onhan se aika huomattava summa kuulemma normaaliin ansaintoonsa nähden. Ymmärrän sen kyllä. Muistan mansikanpoiminta-ajoiltani, miten esimerkiksi puolalaiset keräsivät ihan mieletöntä vauhtia meihin suomalaisiin verrattuna. Heilläkin oli aika suuri ero, mitä tienasivat kesällä mansikassa, kuin vuodessa kotimaassaan leipätyössä. Työstä on maksettava kunnon korvaus, eri asia on, mikä kenellekin on se kunnon korvaus.

Olisin periaatteessa valmis menemään metsään oman työttömyyskorvaukseni vastineeksi, mutta koska tällä hetkellä nautin vielä liitonkorvauksia, jotka nekin on sillä omalla työlläni aikoinaan ansaittu, aion sen myös käyttää, miten parhaaksi näen. Äskenkin siitä meni suuri osa laskuihin, joten eipä sillä pitkään hurrattu.

Ärsyttää nuo mutinat siitä, että sen työttömyyskorvauksen eteen olisi tehtävä jotain yleishyödyllistä, mikä jollekin toiselle - yleensä aina joku työssäkäyvä, joka luulee tietävänsä paremmin nämä asiat. Kokeilisi puoli vuotta työttömyyttä, tai edes paria kuukautta ja miettisi sen jälkeen uudelleen, mitä suustaan päästää - tuntuu tärkeälle. Eikö sitä yleishyödyllistä työtä voisi itse valita? Minkä takia aina tulee joku itseään parempana pitävä neuvomaan, miten työttömän kuuluisi elää ja miten rahansa käyttää; mieluiten siis olla käyttämättä. Harva tässä maassa kuitenkaan pyhällä hengellä elää! Eikä me nyt paljon sitä korvausta saada, että se keneltäkään toiselta, työssäkäyvältä, on pois. Sosiaaliavustuksista sun muista en mene sanomaan, koska tällä hetkellä en niitä nauti enkä kuluta, voitte olla huoleti. Opintotuki on ollut viimeisin ja siitä on aikaa. Hyvällä omallatunnolla mielestäni siis kitisen ja valitan.

Jos aivan pakkorako tulee, että korvausten eteen pitäisi nyt vaikka mustikkamättäälle mennä, niin menisin vallan mielelläni, mutta se vaatisi sitä, että sinne metsään viedään, mutta myös haetaan pois. Mielellään myös samalla alueella voisi olla muutama muu ihminen, jotka katsoisivat meidän poimijoiden perään. Minun suuntavaisto kun on sen verran heikko, että kyllä tulisi yhteiskunnalle paljon kalliimmaksi järjestää etsinnät eksyneiden marjanpoimijoiden takia.

Marjanpoimintaa vastaan minulla ei siis ole mitään. Olen pienestä pitäen joutunut / päässyt marjaan äitin ja isin kanssa, joskus vastentahtoisesti, myöhemmin vapaaehtoisesti. Erotan, mikä on puolukka, mikä mustikka tai hilla. Osaan pukeutua marjareissulle, enkä valita itikoista; sääsket ja muut pörriäiset kuuluu asiaan. Keskenkasvuisena jos oikein tympi se homma (vähemmästäkin, koska vanhemmat olivat ja ovat nopeita poimijoita ja minulla sen yhden hiekkaämpärin pohjan täyttämiseen meni pitkän aikaa) pääsin autoon istumaan ja kuuntelemaan musiikkia. Niin tuli tutuiksi Olavi Virta, kuin Tapani Kansa ja mitä niitä nyt oli. Evästauot oli myös hyviä lisäinnostuksen antajia. Vähän ruisleipää ja appelsiinimehua nassuun ja taas pikku-tinka jaksoi, kunnes kyllästyi.

Täällä asuessa en ole käynyt marjassa, koska en tunne paikkoja senkään vertaa, mitä kotiseudulla ja niitä vanhoja puolukoita on kyllä edelleen pakkasessa. Jos syksyllä pääsee käymään mökillä, voisi puolukkareissun uusia.

13697.jpg
Työtönkin osaa kerätä puolukoita