Nämä maanantait alkavat muistuttaa toisiaan, koska lunta sataa aina vaan lisää. Illalla tuli niin paljon vettä, että toivorikkaana ajattelin sen sulattavan yön aikana loputkin lumet, mutta mitä vielä! Tätä menoa ei ole renkaiden vaihdollakaan mitään kiirettä ja koska loppuviikosta lähdetään pohjoiseen, niin vielä vähemmän. Saa nähdä, miltä täällä näyttää pääsiäisen jälkeen.

Viikonlopun sairastelut jäivät siis yhteen potilaaseen, mutta ei kannata vielä hihkua. Voihan olla, että tämä perhosten kiertely masussa muuttuu vielä pahemmaksi. Kävimme eilen ajamassa sen reitin, mikä vie sinne pääkallopaikalle, sikäli mikäli se soitto vielä tulee. Aika pitkä matka sinne kyllä on, eikä sitä millään polkupyörällä taita. Menomatkakin tuntui aika hankalalta, mutta takaisinpäin oli jo selvemmät rampit ja käännökset. Niistä jos selviän - ja kilometrikorvauksista päästään sovintoon kera muun, niin mikäpä se siinä. Mutta asiassa on vielä niin monta muttaa ja kysymystä jäljellä, että jätän sen nyt tällä erää.

Eilinen meni aikalailla teeveen ääressä. Satuin kanavalle, missä oli The Rasmukset. Onhan se touhu ja heidän musiikki muuttunut paljonkin siitä, mitä se oli aikojen alussa. Kauhulla muistan jonkun Ankkarokin keikan, kun sitä ei vaan päässyt karkuun ja minusta se oli sen ajan pahinta musisointia, mitä kuulin. Mutta nykyään kuuntelen Rasmusta ihan mieluusti, tai en ainakaan vaihda enää kanavaa.

En ole koskaan ennen tehnyt lihakeittoa sunnuntai-iltana, mutta eilenpä tein. Oli vähän pakko, kun katsoi paketin päiväystä. Siinä sitä kypsyttelin lihoja tuntitolkulla ja katselin välillä teeveetä ja kirjoittelin Postcrossing –kortteja. Tänään on sitten ruoka valmiina, ei tarvitse sitäkään miettiä. Mitähän sitä tekisi? Imuroitukin jo on.