Tulipa käytyä Toijalassa mutka. Sadesäällä se ei nyt kovin kummoiselta paikalta näyttänyt, varsinkaan, kun minä ajoin. Ei siinä silloin liikoja maisemia katsella. Lähdettiin viemään maitopurkkeja ym. keräyspisteeseen, kun mies sanoi, että "ajas Toijalaan". Ei mitään hajua, minne päin pitäisi lähteä. "Helsinkiin päin". Ja sieltähän se loppujen lopuksi löytyi, kun oli ajettu tarpeeksi monta kilometriä. Hyvää ajoharjoitustahan se kaikki taas oli, en kiellä. Näillä seuduilla on vaan niin paljon kaikkia tienviittoja ja liittymiä, että täytyy keskittymällä keskittyä, jotta valitsee oikein. Muutoin voi aika pian sanoa ajaneensa harhaan.

Pelkääjän puolelta tuli taas kiitettävästi neuvoja ja kommentteja. Osa ihan toivottuja ja aiheesta, suurin osa ei. Oma suuntavaistoni on heikonpuoleinen, joten totta hitossa on hyvä välillä saada vahvistusta, käännynkö oikealle vai vasemmalle. Mutta jos vaihteet eivät vaihdu aina yhtä nopeasti kolmosesta neloseen kuin miehellä, niin se on voi voi! Turha urputtaa tai saa jäädä pientareelle!

Kotopuolessa ei kovin montaa ramppia/liittymää ollut ja jos olikin, kiihdytyskaistaa ei. Niinpä sitä oppi ja tottui helpoimman kautta, kun pääsi turvallisesti - joskus jopa pysähtyen - kolmion takaa päätielle. Täällä näyttää olevan harvassa ne kuskit, jotka antavat reilusti tilaa ja jopa vaihtavat ohituskaistalle (niin, täällä on niitäkin) siksi aikaa, että sieltä kolmion takaa pääsee sujuvasti jonoon ja letkan jatkoksi. Onneksi minun ei tarvitse täällä aamu- ja iltapäiväruuhkissa kurvailla. Voipi olla, että jälki ei olisi hyvää - tai sitten se harjoitus just olisi hyväksi. En tiedä, kun en ole pakotettu vielä kokeilemaan. Sitä tosin mietin, että jospa jatkossa uskaltaisin lisätä ansioluetteloon auto on käytössä. Se kyllä vähän riippuu, se asian laita.

Ajokortti kaulaan

Hain eilen sen paketin ja kuinka ollakaan, ennen lähtöä jostain kumman syystä tarkistin, että onhan ajokortti pörssissä. Eipä ollut, ei. Haukoin henkeä siinä muutaman kerran ja saman tien välähti mieleen, että sen täytyi jäädä aamulla sinne postiin! Siellähän sitä olin tarvinnut ja esittänyt. Hyvässä tallessa siis ollut koko päivän. Tai niin ainakin toivoin. Eikun taas täpinöissäni auton rattiin ja kurvailin postiin. Perhosia masussa kävelin tiskille ja hihkuin melkein ääneen, kun siellä oli sama täti, kuin aamulla. Hän muisti ja olikin ottanut kortin talteen ja olisipa vielä soittanut peräänkin, mutta eihän sitä numeroa saatavilla ole. Loppu hyvin kaikki hyvin. Pääsin taas onneksi pelkällä säikähdyksellä ja lievästi nolona. Missä lie ajatukset, kun tuollaviissiin töpeksin.

Kauhukuva on sellanen, että olen vielä joskus kaupan kassalla ja kun maksun aika tulee, sitä pörssiä ei todellakaan ole siellä laukun pohjalla. Mitäs sitte tehdään? Ahistaa pelkkä ajatus, koska olen joskus nähnyt vierestä tapauksen. Jotkut eivät ole moksiskaan, toiset saa pienen kohtauksen.

3.12. Pakkahuone

Olen nyt muutaman kerran kuullut CMX:n uutta levyä ja täytyykin maanantaina käydä ostamassa se pois. Ensin ajattelin, että maltan odottaa seuraaviin päivärahoihin, mutta ei se nyt niin paljon kirpaise, jos ostankin sen jo nyt. Kuulostanut sen verran hyvältä. Pakkahuoneen keikkansa kummittelee mielessäni ja ehdotin jo miehelle asiaa, mutta eipä saanut oikein innostunutta vastaanottoa. Voihan olla, että tässä kun aikaa kuluu, niin totun ajatukseen, enkä itsekään lähde (varsinkin, kun mätkyt odottaa maksajaansa, helmikuussa toinen samanlainen summa). Ja onhan joulukuussa se teatteriin meno kaverini Hoon kanssa. Ehdin jo kyllä miettiä sitäkin, josko Jii lähtisi keikalle, mutta sain kuin sainkin pidettyä näppini erossa puhelimesta, enkä tekstannut. Ehtiihän tässä vielä.