Tulipa
käytyä Toijalassa mutka. Sadesäällä se ei nyt kovin kummoiselta paikalta
näyttänyt, varsinkaan, kun minä ajoin. Ei siinä silloin liikoja
maisemia katsella. Lähdettiin viemään maitopurkkeja ym.
keräyspisteeseen, kun mies sanoi, että "ajas Toijalaan". Ei mitään
hajua, minne päin pitäisi lähteä. "Helsinkiin päin". Ja sieltähän se
loppujen lopuksi löytyi, kun oli ajettu tarpeeksi monta kilometriä.
Hyvää ajoharjoitustahan se kaikki taas oli, en kiellä. Näillä seuduilla
on vaan niin paljon kaikkia tienviittoja ja liittymiä, että täytyy
keskittymällä keskittyä, jotta valitsee oikein. Muutoin voi aika pian
sanoa ajaneensa harhaan.
Pelkääjän puolelta tuli taas kiitettävästi neuvoja ja kommentteja. Osa ihan toivottuja
ja aiheesta, suurin osa ei. Oma suuntavaistoni on heikonpuoleinen,
joten totta hitossa on hyvä välillä saada
vahvistusta, käännynkö oikealle vai vasemmalle. Mutta jos vaihteet
eivät vaihdu aina yhtä nopeasti kolmosesta neloseen kuin miehellä, niin
se on voi voi! Turha urputtaa tai saa jäädä pientareelle!
Kotopuolessa ei kovin montaa ramppia/liittymää ollut ja jos olikin,
kiihdytyskaistaa ei. Niinpä sitä oppi ja tottui helpoimman kautta, kun
pääsi turvallisesti - joskus jopa pysähtyen - kolmion takaa päätielle.
Täällä näyttää olevan harvassa ne kuskit, jotka antavat reilusti tilaa
ja jopa vaihtavat ohituskaistalle (niin, täällä on niitäkin) siksi
aikaa, että sieltä kolmion takaa pääsee sujuvasti jonoon ja letkan
jatkoksi. Onneksi minun ei tarvitse täällä aamu- ja iltapäiväruuhkissa
kurvailla. Voipi olla, että jälki ei olisi hyvää - tai sitten se
harjoitus just olisi hyväksi. En tiedä, kun en ole pakotettu vielä
kokeilemaan. Sitä tosin mietin, että jospa jatkossa uskaltaisin lisätä
ansioluetteloon auto on käytössä. Se kyllä vähän riippuu, se asian laita.
Ajokortti kaulaan
Hain eilen sen paketin ja kuinka ollakaan, ennen lähtöä jostain kumman syystä
tarkistin, että onhan ajokortti pörssissä. Eipä ollut, ei. Haukoin
henkeä siinä muutaman kerran ja saman tien välähti mieleen, että sen
täytyi jäädä aamulla sinne postiin! Siellähän sitä olin tarvinnut ja
esittänyt. Hyvässä tallessa siis ollut koko päivän. Tai niin ainakin
toivoin. Eikun taas täpinöissäni auton rattiin ja kurvailin postiin.
Perhosia masussa kävelin tiskille ja hihkuin melkein ääneen, kun siellä
oli sama täti, kuin aamulla. Hän muisti ja olikin ottanut kortin
talteen ja olisipa vielä soittanut peräänkin, mutta eihän sitä numeroa
saatavilla ole. Loppu hyvin kaikki hyvin. Pääsin taas onneksi pelkällä
säikähdyksellä ja lievästi nolona. Missä lie ajatukset, kun
tuollaviissiin töpeksin.
Kauhukuva on sellanen, että olen vielä joskus kaupan kassalla ja kun
maksun aika tulee, sitä pörssiä ei todellakaan ole siellä laukun
pohjalla. Mitäs sitte tehdään? Ahistaa pelkkä ajatus, koska olen joskus
nähnyt vierestä tapauksen. Jotkut eivät ole moksiskaan, toiset saa
pienen kohtauksen.
3.12. Pakkahuone
Olen nyt muutaman kerran kuullut CMX:n
uutta levyä ja täytyykin maanantaina käydä ostamassa se pois. Ensin
ajattelin, että maltan odottaa seuraaviin päivärahoihin, mutta ei se
nyt niin paljon kirpaise, jos ostankin sen jo nyt. Kuulostanut sen
verran hyvältä. Pakkahuoneen keikkansa kummittelee mielessäni ja
ehdotin jo miehelle asiaa, mutta eipä saanut oikein innostunutta
vastaanottoa. Voihan olla, että tässä kun aikaa kuluu, niin totun
ajatukseen, enkä itsekään lähde (varsinkin, kun mätkyt odottaa
maksajaansa, helmikuussa toinen samanlainen summa). Ja onhan
joulukuussa se teatteriin meno kaverini Hoon kanssa. Ehdin jo kyllä
miettiä sitäkin, josko Jii lähtisi keikalle, mutta sain kuin sainkin
pidettyä näppini erossa puhelimesta, enkä tekstannut. Ehtiihän tässä
vielä.
lauantai, 5. marraskuu 2005
Kommentit