Ulkona oli ihanan kirpeä pakkanen, kun otin asiakseni kipasta Postiin joulukorttien kanssa. Pari pakettia odottaa täydennystä, mutta toivottavasti ehdin saamaan ne valmiiksi viikonlopuksi, jolloin aion hyödyntää Postin viikonloppuaukioloaikaa.

Pakkasta oli sen verran, että lapoin sitten tarpeeksi vaatetta päälle. Tarkenin vähän liiankin hyvin. Paikka paikoin oli niin liukasta, että sai kieli keskellä suuta ja tuskanhien valuessa mennä eteenpäin. INHOAN NÄITÄ KELEJÄ! Tarkoittaa: VIHAAN HUONOSTI ROHMUTTUJA TEITÄ! Miksi ei sitä HIEKKAA voida levittää enemmän (joillakin alueilla sitä todella käytetään), vaan ripotellaan niitä kivenmurusia, joista ei ole kuin riesaa kengän alla (ja kotona eteisen lattialla. Ne huomaa siinä vaiheessa, kun on jo polkenut päälle) jäisellä tiellä. Joissakin pätkissä niitä ei ole onneksi säästelty, mutta yleensä ne on joko jään alla piilossa tai muuten vaan kivi siellä, toinen tuolla; yhtä harvassa, kuin herneet intin sopassa. Argh!

Miten ihanaa tuolla olisi kävellä, jos olisi -10 ja lumi narskuisi kenkien alla. Nyt tuolla saa pelätä henkensä kaupalla ja vähän autojenkin. Ei ne ajotietkään näyttäneet/kuulostaneet kovin turvallisilta.

***
Eilen illalla, kun menimme nukkumaan, mies toivotti hyvää yötä ja rutisti oikein kunnolla. Niin kunnolla, että minulta meinasi mennä taju. Tai ainakin tuntui happi loppuvan ja enemmänkin ahisti ja meinasi tulla panic. "Hengitä! Mitä sä siin kitiset!" tuumasi mies.

Näin meillä. Muiden parisuhdearjesta kannattaa lukea vaikkapa tästä ja tästä.