Ulkona
oli ihanan kirpeä pakkanen, kun otin asiakseni kipasta Postiin
joulukorttien kanssa. Pari pakettia odottaa täydennystä, mutta
toivottavasti ehdin saamaan ne valmiiksi viikonlopuksi, jolloin aion
hyödyntää Postin viikonloppuaukioloaikaa.
Pakkasta oli sen
verran, että lapoin sitten tarpeeksi vaatetta päälle. Tarkenin vähän
liiankin hyvin. Paikka paikoin oli niin liukasta, että sai kieli
keskellä suuta ja tuskanhien valuessa mennä eteenpäin. INHOAN NÄITÄ KELEJÄ! Tarkoittaa: VIHAAN HUONOSTI ROHMUTTUJA TEITÄ! Miksi ei sitä HIEKKAA voida
levittää enemmän (joillakin alueilla sitä todella käytetään), vaan
ripotellaan niitä kivenmurusia, joista ei ole kuin riesaa kengän alla
(ja kotona eteisen lattialla. Ne huomaa siinä vaiheessa, kun on jo
polkenut päälle) jäisellä tiellä. Joissakin pätkissä niitä ei ole
onneksi säästelty, mutta yleensä ne on joko jään alla piilossa tai
muuten vaan kivi siellä, toinen tuolla; yhtä harvassa, kuin herneet
intin sopassa. Argh!
Miten ihanaa
tuolla olisi kävellä, jos olisi -10 ja lumi narskuisi kenkien alla. Nyt
tuolla saa pelätä henkensä kaupalla ja vähän autojenkin. Ei ne
ajotietkään näyttäneet/kuulostaneet kovin turvallisilta.
***
Eilen illalla,
kun menimme nukkumaan, mies toivotti hyvää yötä ja rutisti oikein
kunnolla. Niin kunnolla, että minulta meinasi mennä taju. Tai ainakin
tuntui happi loppuvan ja enemmänkin ahisti ja meinasi tulla panic. "Hengitä! Mitä sä siin kitiset!" tuumasi mies.
Näin meillä. Muiden parisuhdearjesta kannattaa lukea vaikkapa tästä ja tästä.
keskiviikko, 14. joulukuu 2005
Kommentit