Saanko hihkua? Hihkun nyt kuitenkin, koska en meinaa tolpillani pysyä. Tuon edellisen merkinnän kun sain kirjoitettua, soi puhelin. Yleensä siellä toisessa päässä on ollut mies. Oli nytkin, mutta ihan outo mies. Tarkemmin menemättä yksityiskohtiin (joilla ei vielä tässä vaiheessa ole merkitystä) homman nimi on nyt se, että olen kuin siipiä vaille lintu, kuten pappa sanoisi. En yhtä sirpakka, mutta niin täpinöissäni, että alta pois!

Nyt odotan uutta soittoa, jolla varmistetaan haastattelu! Kysyi, olenko kiinnostunut - no, totta hemmetissä olen, kun töitä tarjotaan! Mutta ei nyt hihkuta tämän enempiä. Se on vasta haastattelu, mutta omalla kohdallani se on iso juttu. Se on yksi etappi ja yksi puhelinsoitto, mitä olen odottanut tässä ..hetkinen, puoli vuotta. Lunta tosin on vielä maassa ja paljon, joten aikaa sillä vedonlyönnilläni on. Eihän tuo sula tänä keväänä.

Päässä on hirveästi kysymyksiä ja epäilyjä, vaikka mitä, mutta yritän ottaa hetken kerrallaan ja katsoa, mitä tuleman pitää. Kyseessä olisi kuitenkin oman alan hommia, vaikka jo melkeinpä toivoin pääseväni tehtaaseen 3-vuorotyöhön.

Nyt jänskättää kyllä niin paljon, että on mentävä purkamaan tätä intoa vessan puolelle. Siivoamaan.