Jo on aikoihin taas eletty! Eilen tuntui vielä hyvältä idealta polkea tänään Linnainmaalle (onhan sielläkin Tiimari ja Vapaa valinta ja mitä lie), mutta kun aamusella pyörän päälle pääsin, pyörsin ajatuksineni aika pian takaisin. Kävin sentään lähikaupan postilaatikolla, mutta koska synkät pilvet tervehti jo alkumetreillä ja vielä pahemmalta tuntui polkea vastatuuleen vaivaista mäkeä - minä luovutin. Ajattelin, että josko menenkin autolla. Yritän olla eksymättä.

Kamala hiki päällä (nämä ajat eivät ole minua varten) ja pikainen puseron vaihto ja kartasta zoomailu, miten sinne oikein ajetaan. Sujuvasti olen joskus kyydissä ollut ja käynytkin ko. kaupunginosassa, mutta siinä tehdessäni mielikuvaharjoituksia tulin siihen päätökseen, että jospa pysynkin alkuperäisessä suunnitelmassani ja menen Tiimariin vasta huomenna. Ja mielellään linja-autolla jonnekin päin keskustaa. Mitä sitä turhaan ahistua ja hiestyä pelkästä ajatuksesta, kun voi viettää leppoisan loppupäivän myös kotona pesten vaikka pyykkiä.

Sitä paitsi eilen tuli taas monen vuoden tauon jälkeen se ihme kohtaus, että ei tiedä, kaatuuko jaloiltaan nyt vai hetken päästä, mutta sen tietää, että nyt nyt kaikki ei toimi ihan tahdon voimalla. Maan vetovoima meinasi eilenkin viedä mukanaan ihan väkisin, vaikka pyöräilyreissu oli vasta alkutekijöissään. En voi siis "syyttää" Vinttiäkään, että hän olisi minut piippuun poljettanut, en. Päinvastoin. Onneksi oli henkisenä tukena oman pyöräni lisäksi, muuten olisin maata retkottanut keskellä ajorataa. How nice! (Ja hei, ei tässä nyt oikeasti ketään muita syytellä, jos sattuu pyörtymään kesken kaiken suojatiellä!)

Tiedä sitten, mistä se heikotus tuli, koska syönyt olin iltapäivällä ihan normaalisti. Niskat on samassa jamassa, kuin aina ennenkin, joten yksi selitys voinee lähteä sieltä. En kiellä. Tai verenpaineesta. Mistä näistä tietää, kun en ole lääkärissä käynyt, kuin viimeksi ja silloin tosin sanottiin, että paineita olisi tarkkailtava. Olenko tarkkaillut? Hmmm. Kotikonstein kyllä ja huomannut pientä heittoa, mutta antanut asian olla. Pitäisi niin monessa asiassa ottaa itseä niskasta kiinni ja tehdä jotain, mutta se on helpommin sanottu, kuin tehty. Olo on toisinaan laiska, tyhmä ja saamaton, siihen päälle vielä jahkailu ja arkailu, niin onpa kiva.

Sen verran olen tehnyt, että ostin viime viikolla uuden hiirimaton, sellasen geelihässäkän, missä on rannetuki. Se tuki on hyvä - olisi pitänyt ostaa sellainen jo aikojen alussa, mutta tuo haju on aivan kamala! Ranne haisee yhtä pahalle, eikä se matto näköjään tuuletu ollenkaan. Hävityksen aika ja paikka ja ostoslistalle uusi matto. Kyllä se on niin tosi, että köyhän ei kannata ostaa halpaa. Tuokin hiirimatto oli pari euroa - ja mitä sillä sai? Hajusta pääkivun.

Ei voi erehtyä, mikä viikonpäivä tänään on. Tiistai ja pilvinen ilma. Se tietää melukoneitten lentoa taas tälle päivälle. Ikkunat vaan helisee, kun ne tuosta talon yli lentävät. Mokomat!