Kävipä niin, että eilen reippaillessani ostin kaupasta pitkästä aikaa valmista salaattia, oikein kreikkalaista. Lisäksi paistoin marinoituja lohisuikaleita. Silläpä oli pärjättävä. Pärjättiinkin alkuiltaan asti. Raskaan työn raataja kun kumminkin yleensä syö päivällä, saa hän luvan nyt totutella vähän kevyempiin iltapäivä"ruokiin”. Huomenna alkaa kesäkuu ja se tietää, ellei nyt kesäkeittoa, niin jotain kuitenkin.

Tänään aamupäivällä kävinkin sitten monen mutkan kautta toisessa kaupassa hakemassa varta vasten salaattiaineksia. Pakkasesta ehdin ottaa sulamaan jo jauhelihapuikkoja, mutta ehkä sitä nyt jotain lämmintäkin ruokaa pitää saada. Karkkihyllyihin en edes vilkaissut. Siinä hötäkässä unohdin ostaa kyllä mitään keksiäkään, mutta sitten kotona hoksasin, että ehkä se olikin parempi niin. Jospa tästä nyt saisin sen verran potkua, että voisin jatkaa tätä kevyempää ja ns. terveellisempää linjaa, niin ei tiedä, miten tässä käy. Pyöräilyä siihen lisäksi, niin avot! Lisäintoa tähän antaa se, että pyöräilymatkat pitenee pitenemistään ihan huomaamatta.

Nytkin meni tuntinen ihan tuosta noin vaan (mitä nyt reisiä pakotti). Oli tarkoitus napsia kuvia jostain, vaikka sitten laitumella olevista lehmistä, kun niihinkin törmäsin matkalla, mutta eiköhän se alkanut ripotella vettä. Todellinen syy lienee se, että jos olisin silloin pysähtynyt, en ehkä olisi päässyt kotiin asti.

Joskus ammoisina aikoina olin vuosia ilman karkkia, kun olin päättänyt olla ilman. Ei siihen mitään muuta syytä tarvinnut, eikä se tehnyt tiukkaakaan. En nyt tiedä, oliko siitä muuta hyötyä, kuin että rahat ja hampaat säästyivät. Monta vuotta olin myös lakto-ovo-vegetaristi (lisäksi söin kalaa), mutta siirryin jokunen vuosi sitten takaisin sekasyöjäksi. Pitkän pohdinnan jälkeen. Enkä nyt sitäkään menisi väittämään, että lihattomalla ruokavaliolla tunsin itseni niin kevyeksi keijuksi. Samanlainen äkäpussi ja kiukkuperse olin kuulemma toisinaan silläkin syönnillä.

Nyt ajattelin ottaa kokeeksi muutaman viikon (tai parempi kai puhua päivistä) tällä kevyemmällä syönnillä. Jospa joku päivä kävisin kirjastosta myös katsomassa sitä Sokeripommi –kirjaa. Jotainhan tässä on kokeiltava tehdä. Se tosin lohduttaa, että paino on tämän vuoden puolella pudonnut kilon, kaksi. Siitä on hyvä jatkaa sitäkin kyttäystä.