Ei ole epäilystäkään, mikä nyt on. Arki. Maanantai. Jossain
porataan, niinkuin viimeistä päivää ja hornetit tai mitkä lie
hävittäjät lentävät taas talon ylitse jonossa. Oli tässä jokin
ajatuskin, mutta se nyt hajosi tässä metelissä.
Viikonloppu meni yhdessä hujauksessa. Ei mitään tavallisuudesta
poikkeavaa, mutta oli jotenkin tavallista mukavampi viikonloppu.
Tehtiin molempina päivinä hyvää ruokaa ja mussutettiin muutenkin ja
nautittiin vapaapäivistä (työttömälläkin on vapaata). Sunnuntaina olisi
ollut joulunavaus, mutta just siksi jätettiin
kaupungille ja kauppoihin meno. Ehtiihän sinne näin arkenakin ja
aamusta. Oma avaus tehtiin tosin parvekkeelle; kötystettiin jouluvalot, mutta sytytys saa odottaa vielä ensi viikonloppuun.
Kävin aamusella katsomassa uusia talvikenkiä kaupan hyllyillä, mutta
eipä ainakaan vielä löytynyt ostettavia. Hirveitä kusiluistimia osa ja
muutenkin minun maun vastaisia kyllä riittää, joko hinnaltaan tai
koroiltaan. Täytynee kipasta joku päivä keskustaan, josko sieltä löytyisi paremmin. En tiedä ikävämpää ostoslistalla olevaa, kuin kengät!
Siksi niitä ei varmaan kovin monia pareja olekaan. Tai toinen ikävä
tuli heti mieleen; farkut. Nykyajan mallit on vähän niin ja näin, joten
täytyy kokeilemalla kokeilla, mikä käy ja mikä sopii. Laukkuja on
paljon helpompi ja mukavampi ostella. Ja levyjä.
Tuli viikonloppuna katsottua teeveetäkin sen verran, että katsoin Vaimot vaihtoon (uusinta) ja Pikku julmurit (Nanny 911). Ei
hyvää päivää! Ekassa puhuttiin "käytöshäiriöisestä lapsesta" ja
toisessa muuten vaan oli "vilkkaita" lapsia. Noin niinkuin lyhyesti ja
ytimekkäästi sanoen. Alkaa taas kihistä, kun vain ajattelenkin /
muistelen näitä ohjelmia, mutta lähinnä tuli niitä perheitä katsoessa
mieleen, että entäs ne vanhemmat!
Johtuisikohan se lasten käytös ollenkaan vanhemmista? Etelä-Suomalaisen
perheen siivousintoilukin näytti minun mielestä aika järjettömälle
touhulle. Onhan se hyvä, että lapsiperheessäkin on puhdasta, mutta
liika jynssääminen on liikaa! Keskittyisi senkin ajan lasten kanssa
leikkimiseen ja ulkoiluun, eikä hinkkaisi hullun kiilto silmissä
pölyttömiä pintoja. Isä vielä toinen samanlainen rikkaimurinheiluttaja.
Ei kerpele! sanon minä. Jos ei kuria pidetä eikä rajoja anneta ja
näytetä lapsille, niin onko ihme, jos oma rakas jälkikasvu hyppii
jossain vaiheessa silmille? Ja kun sille ei tehdä toppia, vaan
lässytetään jonninjoutavia, niin soppa on valmis.
On ihana huomata, miten jotkut vanhemmat ovat vanhempia ja jotka ovat tehneet selväksi, missä menee rajat ja mitä saa tehdä, mitä ei. Ja olen edelleen sitä mieltä, että pieni luunappi
ja tukistus auttaa paremmin, kuin lässyttely ja/tai komeroon (tai omaan
huoneeseen) vienti. Toki puhuminen olisi ehkä paras vaihtoehto, mutta
tiedän, että ei se aina auta. Ei tehonnut ainakaan minuun. Opin
kantapään kautta ja joskus luunapilla, mutta opinpa kuitenkin ja
tottelin. Ja joka väittää, että ne kaksi apukeinoa ovat lapsen
pahoinpitelyä, ei tiedä pahoinpitelystä mitään.
Jos meillä olisi lapsi, niin aivan varmasti...
maanantai, 21. marraskuu 2005
Kommentit