Ehkä tämän nettivuodatukseni nimen vaihto olisi nyt paikallaan. Sunnuntaiblogi tai
jotain siihen suuntaan, kun nykyään en ehdi tätä näköjään päivitellä,
kuin vain sunnuntaisin. Arkipäivät menee niin vauhdikkaasti ohi, että
näitä sunnuntaita melkein odottaa enemmän, kuin perjantaita. Tai jos
vielä paremmin, niin näitä sunnuntaipäiviä voisi olla kaksi. Lauantai
menee vähän niinkuin huomaamatta, selvitessä viikosta. Onko ihme, että
aika ei riitä, kun 24 tunnista menee nyt koulun hyväksi sellaset 10-12
tuntia vähintään, päivästä riippuen. Tietty se voi olla omakin vika,
kun liian tunnolliseksi on kasvanut, mutta minkäs teen. Toki, jos
yrittäisin nukkua vähemmän; pidentäisin illasta ja aikaistaisin
aamusta. Tuntuu tosin, että siinä tapauksessa löisin päätäni seinään,
eli ei maksa vaivaa. Onhan tämä väliaikaista vain, joten yritän nyt
pärjätä näillä eväillä.
Eväistä puheenollen! Iltojani on piristänyt mm. yksi teevee-mainos. Se Saarioisten, missä
lapset leikkipaikalla tinkailee, kenen äiti tekee parasta ruokaa ja se
pienin likka toteaa, että hänen äiti tekee niitten kaikkien äitien
ruuat (vai miten se meneekään)! Vaikken niin lapsirakas olekaan, niin
tietyn ikäiset ja oloiset lapsukaiset saavat kyllä hymyn meikäläisenkin
naamaan. Olkoonkin ne vaikka sitten mainospätkissä. Tai jos kaupassa
näen pieniä, alle viiden vanhoja, joilla on silmälasit tai vähän
pullukoita poikia alle kolme vee, niin voi jee, minulla liikahtaa
jossain. Liekkö se sydän, joka kipristelee vai mikä, mutta se tuntuu.
Liikuttavia ovat.
Vähemmän liikuttavia olivat taas tämän päivän pääsiäisämmät. Niitähän
liikkui ja kai liikkuu edelleen tälle päivää. Suloisia ovat ne sellaset
kolmen-neljän vanhat, mutta en silti niillekään avaisi ovea. Kiva niitä
on ikkunasta katsella. Meillä kävi oven takana 2-3 poikaa, ikää
lähemmäs 10 kuin 5, joista ei saisi pääsiäisämmää tekemälläkään. Kunhan
olivat jonkun risun kanssa liikenteessä. Melskasivat rappukäytävässä
sen verran, että varmaan tuli selväksi, millä asialla ovat ja turha
luulo, että meillä olisi ovi auennut. Ei, vaikka kuinka toisenkin
kerran yrittivät. Jos kolmannen kerran olisivat vielä soittaneet,
olisin mennyt ovelle ja sanonut ruman sanan. Sääli kaikkia yötyöläisiä
tai muita, jotka ovat ehkä nukkumassa ja sitten tullaan rimputtelemaan
oven taakse monia kertoja. Ainoana ajatuksena vaan saada rahaa tai
karkkia. Itse olen pikkulikkana kerran kaverini kanssa kiertänyt
noita-akkana ja se riitti. Mukava kokemus sinänsä, saihan silloin omaa
rahaa, mutta totesin kai jo siinä iässä, että ovelta ovelle kiertäminen
ei ole se minun juttu. No, onneksi pääsiäinen on vaan kerran vuodessa
ja ovisilmä olemassa.
On se vaan kumma, miten Suomen etelässä aina tapahtuu niitä yllättäviä
tilanteita tuolla liikenteessä. Ymmärtäisin, jos taivaalta alkaisi
sataa rahaa tai kiviä, mutta että talvella tulee lunta ja jäätä, miten
ne voivat yllättää autoilijat? Sokeatko siellä tiellä ajelevat, vai
mistä kummasta se johtuu? Taas syytellään tienhoitajia ja ties keitä,
eikä varmaan ole syypää se ratin ja penkin välissä oleva auton
kuljettaja. Ehkä se oli kevätkeli jonkun aikaa, mutta täytyyhän sen nyt
tajuta, että jos taivaalta tulee lunta ja lumi pöllyää tiellä, ettei
sitä kaasua ole pakko painaa pohjaa kohti eikä kukaan pakota
ohittelemaan jäisellä tiellä. Ihme kuskeja.
sunnuntai, 20. maaliskuu 2005
Kommentit