Ehkä tämän nettivuodatukseni nimen vaihto olisi nyt paikallaan. Sunnuntaiblogi tai jotain siihen suuntaan, kun nykyään en ehdi tätä näköjään päivitellä, kuin vain sunnuntaisin. Arkipäivät menee niin vauhdikkaasti ohi, että näitä sunnuntaita melkein odottaa enemmän, kuin perjantaita. Tai jos vielä paremmin, niin näitä sunnuntaipäiviä voisi olla kaksi. Lauantai menee vähän niinkuin huomaamatta, selvitessä viikosta. Onko ihme, että aika ei riitä, kun 24 tunnista menee nyt koulun hyväksi sellaset 10-12 tuntia vähintään, päivästä riippuen. Tietty se voi olla omakin vika, kun liian tunnolliseksi on kasvanut, mutta minkäs teen. Toki, jos yrittäisin nukkua vähemmän; pidentäisin illasta ja aikaistaisin aamusta. Tuntuu tosin, että siinä tapauksessa löisin päätäni seinään, eli ei maksa vaivaa. Onhan tämä väliaikaista vain, joten yritän nyt pärjätä näillä eväillä.

Eväistä puheenollen! Iltojani on piristänyt mm. yksi teevee-mainos. Se Saarioisten, missä lapset leikkipaikalla tinkailee, kenen äiti tekee parasta ruokaa ja se pienin likka toteaa, että hänen äiti tekee niitten kaikkien äitien ruuat (vai miten se meneekään)! Vaikken niin lapsirakas olekaan, niin tietyn ikäiset ja oloiset lapsukaiset saavat kyllä hymyn meikäläisenkin naamaan. Olkoonkin ne vaikka sitten mainospätkissä. Tai jos kaupassa näen pieniä, alle viiden vanhoja, joilla on silmälasit tai vähän pullukoita poikia alle kolme vee, niin voi jee, minulla liikahtaa jossain. Liekkö se sydän, joka kipristelee vai mikä, mutta se tuntuu. Liikuttavia ovat.

Vähemmän liikuttavia olivat taas tämän päivän pääsiäisämmät. Niitähän liikkui ja kai liikkuu edelleen tälle päivää. Suloisia ovat ne sellaset kolmen-neljän vanhat, mutta en silti niillekään avaisi ovea. Kiva niitä on ikkunasta katsella. Meillä kävi oven takana 2-3 poikaa, ikää lähemmäs 10 kuin 5, joista ei saisi pääsiäisämmää tekemälläkään. Kunhan olivat jonkun risun kanssa liikenteessä. Melskasivat rappukäytävässä sen verran, että varmaan tuli selväksi, millä asialla ovat ja turha luulo, että meillä olisi ovi auennut. Ei, vaikka kuinka toisenkin kerran yrittivät. Jos kolmannen kerran olisivat vielä soittaneet, olisin mennyt ovelle ja sanonut ruman sanan. Sääli kaikkia yötyöläisiä tai muita, jotka ovat ehkä nukkumassa ja sitten tullaan rimputtelemaan oven taakse monia kertoja. Ainoana ajatuksena vaan saada rahaa tai karkkia. Itse olen pikkulikkana kerran kaverini kanssa kiertänyt noita-akkana ja se riitti. Mukava kokemus sinänsä, saihan silloin omaa rahaa, mutta totesin kai jo siinä iässä, että ovelta ovelle kiertäminen ei ole se minun juttu. No, onneksi pääsiäinen on vaan kerran vuodessa ja ovisilmä olemassa.

On se vaan kumma, miten Suomen etelässä aina tapahtuu niitä yllättäviä tilanteita tuolla liikenteessä. Ymmärtäisin, jos taivaalta alkaisi sataa rahaa tai kiviä, mutta että talvella tulee lunta ja jäätä, miten ne voivat yllättää autoilijat? Sokeatko siellä tiellä ajelevat, vai mistä kummasta se johtuu? Taas syytellään tienhoitajia ja ties keitä, eikä varmaan ole syypää se ratin ja penkin välissä oleva auton kuljettaja. Ehkä se oli kevätkeli jonkun aikaa, mutta täytyyhän sen nyt tajuta, että jos taivaalta tulee lunta ja lumi pöllyää tiellä, ettei sitä kaasua ole pakko painaa pohjaa kohti eikä kukaan pakota ohittelemaan jäisellä tiellä. Ihme kuskeja.