Jo se nyt vastustaa!
Syvä huokaus ja laskenta auttakoon tähän puuskutukseen. Piti kirjoittaa jo aamulla akuutista asiasta, puhelinahistuksesta, mutta vasta tämä paheni, kun sähköposti takkuili ja taitaa takkuilla edelleen. Se ei nyt ymmärtänyt ollenkaan, miten tärkeistä asioista on kyse ja että niitä pääsee hoitamaan toistaiseksi parhaiten sähköpostitse. Ei. Otin jo järeämmät aseet käyttöön ja latasin omana ittenäni postia maailmalle, mutta tuskin meni perille sekään. Luukku ei taida tykätä hotmailista tai sitten Luukussa on huono päivä. Argh. Odotellaan nyt sitten huoltoa (kun nyt hokasivat siitäkin ilmoittaa, sen jälkeen, kun tässä on revitty hiuksia ja täytetty Vintin laatikkoa! Pahoitteluni.) ja jatketaan parempina aikoina, jahka ne tulevat. Nämä ajat eivät ole todellakaan meitä varten. Ehkä se onkin joku merkki?

Puhelinahistus
Tiedän, etten ole ainoa, mutta silti minua ahistaa soittaa puhelimella. Toki se riippuu, mihin soitan ja millä asialla. Työminänä hoitelen ne ilman mukisemista ja mutinoita, olkoon vastassa asiakas tai virasto. Kotisoitto onnistuu, parturiaika luonnistuu, mutta annas olla, kun pitäisi hoitaa tärkeämpiä, vaikkapa virastoasioita. Kyllä se tehettää, jos on huono päivä, kuten tänään oli. Pitää miettimällä miettiä, mitä sanoo ja miten sanoo, että asia varmasti tulee ymmärretyksi myös toisessa päässä. Toisinaan täytyy pakottaa itsensä, että naputtaa / etsii sen numeron näytölle ja Soittaa - sittenpäs ei ole paluuta, koska se hälyttää jo (siinä vaiheessa en yleensä enää jänistä).

Loppujen lopuksi - myös tänään, kun sen linjan saa auki ja toisessa päässä vastataan, ne asiat hoituvat. Tänä aamuna päätin, että soitan työkkäriin ja ilmoitan tulevasta reissusta. Olisihan sen ehtinyt ensi viikollakin, mutta ajattelin hoitaa tänään asioita vähän pois päiväjärjestyksestä, koskapa viikonloppuna on muuta hässäkkää. Sain kuin sainkin asiani esitettyä ja toisessa päässä oli mukava, samalla aaltopituudella oleva täti, niin mikäpä siinä. Nyt sitten voinen lomailla hyvällä omalla tunnolla mökillä muutaman päivän.

Keskeytykset
Tuon kun sain hoidettua, oli aikaa keskittyä lehdenlukuun. Vaan kuinka ollakaan, ovikellohan se soi. Tiesin, kuka siellä on, joten ei voinut olla kovin tärkeätä asiaa, joten annoin olla. Parvekkeella saatoin olla, eikä sinne kuulu hiljainen pirrautus. Menisi pois ja antaisi olla! Samalla hetkellä muuten lehdestä luin jonkun kuvatekstin, missä luki jotain "naapureiden reviirien kunnioittamisesta". Just.

Netissä myös tein Aamulehden ja Kotiseudun Sanomien keskeytykset. Mikä onni ja autuus, että sen pystyy tekemään netissä, eikä tarvitse soitella pitkin maita ja mantuja. Toivottavasti se myös onnistuu ja lehdet menevät hyväntekeväisyyteen, niin kuin on luvattu, eivätkä täytä oven edustaa.

Lorvipäivä
Tänään piti lähteä taas polkemaan johonkin suuntaan, mutta tässähän tämä aika on mennyt koneella istuen. Taitaa tulla toinen välipäivä. Pitänee muutenkin vähän valmistella tulevaa reissua varten ja laittaa vähän ylös paperille, mitä kaikkea pitää ottaa mukaan. Muutakin kuin onget ja kännykkä. Maanantain ja tiistain olemme kenties täällä vielä, mutta sitten kutsuu asfalttitiet, muuttuen hiekkateiksi ja lopulta humpsahdus järveen. Jos ei muuten, niin sillä kastemadolla. Mutta sinne asti on vielä aikaa.

Ensin täytyisi selvitä huomisesta. Ketä jänskättää, ketä ei.