On se
hyvä, ettei Tampereella ole metroa tai vaikka tulisikin, jättäisin
tämän iltaisen elokuvan jälkeen sen käyttämättä. Joskus aikoinaan kun
kävin Helsingissä, piti jonnekin mennä metrolla, mutta se oli jotenkin
pelottava kokemus. Maan alle ja alla, sekopäitä ja muita pelottavia
sekä olevinaan olevia ihmisiä (on niitä kyllä muuallakin, kuin
metrossa. Raitiovaunuissa ja TKL:n
linja-autoissa), kuulutuksista ei saanut selvää ja maalaisena tein sen
virheen joskus, että ajattelematta katsoin pari sekuntia liian pitkään
jotakuta silmiin. Onneksi oli kaveri mukana, kenen perässä kuljin,
muuten olisin joutunut hukkaan. Sanovat, että siihen tottuu, ylipäänsä
liikkumiseen Helsingissä, mutta en usko sitä edelleenkään.
Minulle se on liian iso ja ahistava kaupunki.
Katsottiin äsken Creep ja Takaisin maalle. Jos haluaa vaihtelua blogikirjoittelulle, suosittelen noita kahta elokuvaa. Mies katsoo vielä The Islandin,
mutta minun mielenkiinto ei siihen riittänyt. Harvinaista oli, että
jaksoin katsoa kokonaiset kaksi elokuvaa ilman haukottelua ja
venymistä. Ehkä se johtui siitä, kun tuo ruotsalainen pätkä nauratti ja
itketti ja toinen oli niin kriipivä, että piti muutaman kerran huutaa
ääneen. Säikky mikä säikky. Sen takia en viitsi enkä halua käydä
missään julkisissa paikoissa katsomassa kauhuelokuvia, kun hätkähtelen
ja huutelen, jos en satu oikeaan aikaan peittämään näkymää. Joskus, kun
katsoin yksin kauhuelokuvia, laitoin reilusti välillä äänen pois, ei
niitä muuten voinut katsoa. Nykyään miehellä on sanansa sanottavana
siinäkin asiassa.
Elokuvateatterissa ei olla täällä käyty kertaakaan, eikä näillä näkymin
ole tarviskaan. Sen verran kalliit liput ovat, että ei maksa vaivaa.
Sillä rahalla saa monta vuokrafilmiä ja jos oikein hyvä elokuva sattuu
ilmestymään, ostan sen itselle. Matti
kyllä kiinnostaa, mutta jaksan odottaa, kuten tähänkin asti. Sitä vaan
ihmettelen, että millä laseilla Jasper ja Matti muistuttavat
ulkonäöllisesti toisiaan, kuten on väitetty. Minen ainakaan ole sitä
yhdennäköisyyttä heissä huomannut, mitä olen pätkiä elokuvasta nähnyt.
Aamupäivä meillä meni siinä pakurojektissa. Vaihdettiin tavarat toiseen
autoon, että päästiin vanhasta eroon. Halvalla meni, mutta pääasia,
että päästiin eroon. Onpa ainakin yksi murheenkryyni taas vähempänä.
Miehellä meinasi tuossa alkutalvesta (ja mitähän talvea tämä nyt on?)
loppua usko jo vähän kaikkeen, mutta minä jankkasin, että kyllä se siitä, asioilla on tapana järjestyä,
niinkuin ne nyt taisivat järjestyäkin. Välillä en kyllä uskonut
itsekään, mitä höpisin, mutta pessimisti minussa oli kerrankin
heikoilla jäillä ja realisti voitolla.
Mutta hepskeikkaa, nyt taidan katsoa Venla-gaalaa, sen minkä vielä ehdin.
lauantai, 14. tammikuu 2006
Kommentit