On se hyvä, ettei Tampereella ole metroa tai vaikka tulisikin, jättäisin tämän iltaisen elokuvan jälkeen sen käyttämättä. Joskus aikoinaan kun kävin Helsingissä, piti jonnekin mennä metrolla, mutta se oli jotenkin pelottava kokemus. Maan alle ja alla, sekopäitä ja muita pelottavia sekä olevinaan olevia ihmisiä (on niitä kyllä muuallakin, kuin metrossa. Raitiovaunuissa ja TKL:n linja-autoissa), kuulutuksista ei saanut selvää ja maalaisena tein sen virheen joskus, että ajattelematta katsoin pari sekuntia liian pitkään jotakuta silmiin. Onneksi oli kaveri mukana, kenen perässä kuljin, muuten olisin joutunut hukkaan. Sanovat, että siihen tottuu, ylipäänsä liikkumiseen Helsingissä,  mutta en usko sitä edelleenkään. Minulle se on liian iso ja ahistava kaupunki.

Katsottiin äsken Creep ja Takaisin maalle. Jos haluaa vaihtelua blogikirjoittelulle, suosittelen noita kahta elokuvaa. Mies katsoo vielä The Islandin, mutta minun mielenkiinto ei siihen riittänyt. Harvinaista oli, että jaksoin katsoa kokonaiset kaksi elokuvaa ilman haukottelua ja venymistä. Ehkä se johtui siitä, kun tuo ruotsalainen pätkä nauratti ja itketti ja toinen oli niin kriipivä, että piti muutaman kerran huutaa ääneen. Säikky mikä säikky. Sen takia en viitsi enkä halua käydä missään julkisissa paikoissa katsomassa kauhuelokuvia, kun hätkähtelen ja huutelen, jos en satu oikeaan aikaan peittämään näkymää. Joskus, kun katsoin yksin kauhuelokuvia, laitoin reilusti välillä äänen pois, ei niitä muuten voinut katsoa. Nykyään miehellä on sanansa sanottavana siinäkin asiassa.

Elokuvateatterissa ei olla täällä käyty kertaakaan, eikä näillä näkymin ole tarviskaan. Sen verran kalliit liput ovat, että ei maksa vaivaa. Sillä rahalla saa monta vuokrafilmiä ja jos oikein hyvä elokuva sattuu ilmestymään, ostan sen itselle. Matti kyllä kiinnostaa, mutta jaksan odottaa, kuten tähänkin asti. Sitä vaan ihmettelen, että millä laseilla Jasper ja Matti muistuttavat ulkonäöllisesti toisiaan, kuten on väitetty. Minen ainakaan ole sitä yhdennäköisyyttä heissä huomannut, mitä olen pätkiä elokuvasta nähnyt.

Aamupäivä meillä meni siinä pakurojektissa. Vaihdettiin tavarat toiseen autoon, että päästiin vanhasta eroon. Halvalla meni, mutta pääasia, että päästiin eroon. Onpa ainakin yksi murheenkryyni taas vähempänä. Miehellä meinasi tuossa alkutalvesta (ja mitähän talvea tämä nyt on?) loppua usko jo vähän kaikkeen, mutta minä jankkasin, että kyllä se siitä, asioilla on tapana järjestyä, niinkuin ne nyt taisivat järjestyäkin. Välillä en kyllä uskonut itsekään, mitä höpisin, mutta pessimisti minussa oli kerrankin heikoilla jäillä ja realisti voitolla.

Mutta hepskeikkaa, nyt taidan katsoa Venla-gaalaa, sen minkä vielä ehdin.