Glögiä
ja muuta lämmikettä tässä on kulunut jokunen mukillinen, kun yritän
pitää vilun ja kolotuksen poissa. Hyvällä menestyksellä; välillä puskee
hiki ja kun on saanut villatakin pois, kohta taas palelee. Ei hyvältä
vaikuta, mutta en vielä anna periksi.
Pesin tuossa tyynytkin ja nyt ne ovat taas pestyn näköisiä ja muotoisia.
Mikä siinä on, että niistä tulee aina muhkuraisia ja korkeus
tuplaantuu. Vaikka kuinka yritän pesun jälkeen pöyhiä ja repiä ja oikoa
ja vääntää, niin ei. Pitäisi kai ostaa niin kalliit tyynyt, joita ei
tarvitse edes pestä, niin loppuisi tuokin "ongelma".
Tulipa tässä just mieleen katsoa sillä silmällä pesuohjeet; onko ihme, jos tyynystä tulee säkki, kun on kertakaikkisesti kielletty rumpukuivaus ja jos sen tekeekin, niin matalassa lämpötilassa. Mutta kyllähän sitä nyt lingota häätyy ja petivaatteet 60:ssä pestä. Niin kerta!
No, onneksi se ei ole niin nöpönnuukaa hommaa tässä huushollissa
ja mies tykkää, että tyynyn pitää ollakin muhkurainen. Huvinsa
kullakin. Ehkäpä tämä taas vauhdittaa sitä ostopäätöstä, kun olen
ajatellut ostaa uudet täkit ja tyynyt, jahka tässä. Tuonne
jouluruuhkaan ei kuitenkaan mitään hoppua ole. Eilenkin oli mukava
käydä pikimmiten yhdessä tavaratalossa, kun väkeä riitti ja ihmisillä
kauhea miettiminen (siltä se ainakin näytti) joululahjojen kanssa.
Onneksi sitä ongelmaa ei tänä jouluna ole. Kummipojalle lähtee jotain
pientä (hetikohta syntymäpäivänsä, niin joku roti! On kyllä varmaan jo
tottunutkin siihen minun osaltani.) ja äidille ja isälle. Kielsivät
kyllä jo, mutta saahan sitä aina kieltää. Eri asia, tottelenko.
Isin tyttö
Luin Kodin Kuvalehdestä (23-24/2005) liikuttavan jutun Anu Mylläristä, joka on adoptoitu Suomeen pikkutyttönä Bangladeshista. Häneltä ilmestyy ensi maaliskuussa omaelämänkerta, Adoptoitu.
KK:n jutusta sain kyllä sellasen kuvan hänen elämästään, että taitaa
olla ostolistalla sekin kirja. Olen joskus nähnyt teeveestä pienen
pätkän hänen ollessaan armeijassa, mutta nyt vasta selkeni taustat
vähän paremmin.
Minäkin olin pienenä enemmän isin tyttö. Nykyään välit molempiin
vanhempiini ovat ihan yhtä hyvät. Muistan, miten pikkulikkana yhteen
väliin heräsin aina samoihin aikoihin, kuin isi, joka lähti aamuvuoroon
töihin. Minulle tuli tavaksi, että menin keittiöön isin seuraksi
syömään korvapuustin ja maitoa - seuraavasta hetkestä muistan, miten
isi lähtiessään aina ulko-ovelta sanoi tuitui. Sitten oli hyvä mennä takaisin nukkumaan.
perjantai, 9. joulukuu 2005
Kommentit