Glögiä ja muuta lämmikettä tässä on kulunut jokunen mukillinen, kun yritän pitää vilun ja kolotuksen poissa. Hyvällä menestyksellä; välillä puskee hiki ja kun on saanut villatakin pois, kohta taas palelee. Ei hyvältä vaikuta, mutta en vielä anna periksi.

Pesin tuossa tyynytkin ja nyt ne ovat taas pestyn näköisiä ja muotoisia. Mikä siinä on, että niistä tulee aina muhkuraisia ja korkeus tuplaantuu. Vaikka kuinka yritän pesun jälkeen pöyhiä ja repiä ja oikoa ja vääntää, niin ei. Pitäisi kai ostaa niin kalliit tyynyt, joita ei tarvitse edes pestä, niin loppuisi tuokin "ongelma".

Tulipa tässä just mieleen katsoa sillä silmällä pesuohjeet; onko ihme, jos tyynystä tulee säkki, kun on kertakaikkisesti kielletty rumpukuivaus ja jos sen tekeekin, niin matalassa lämpötilassa. Mutta kyllähän sitä nyt lingota häätyy ja petivaatteet 60:ssä pestä. Niin kerta!

No, onneksi se ei ole niin nöpönnuukaa hommaa tässä huushollissa ja mies tykkää, että tyynyn pitää ollakin muhkurainen. Huvinsa kullakin. Ehkäpä tämä taas vauhdittaa sitä ostopäätöstä, kun olen ajatellut ostaa uudet täkit ja tyynyt, jahka tässä. Tuonne jouluruuhkaan ei kuitenkaan mitään hoppua ole. Eilenkin oli mukava käydä pikimmiten yhdessä tavaratalossa, kun väkeä riitti ja ihmisillä kauhea miettiminen (siltä se ainakin näytti) joululahjojen kanssa. Onneksi sitä ongelmaa ei tänä jouluna ole. Kummipojalle lähtee jotain pientä (hetikohta syntymäpäivänsä, niin joku roti! On kyllä varmaan jo tottunutkin siihen minun osaltani.) ja äidille ja isälle. Kielsivät kyllä jo, mutta saahan sitä aina kieltää. Eri asia, tottelenko.

Isin tyttö

Luin Kodin Kuvalehdestä (23-24/2005) liikuttavan jutun Anu Mylläristä, joka on adoptoitu Suomeen pikkutyttönä Bangladeshista. Häneltä ilmestyy ensi maaliskuussa omaelämänkerta, Adoptoitu. KK:n jutusta sain kyllä sellasen kuvan hänen elämästään, että taitaa olla ostolistalla sekin kirja. Olen joskus nähnyt teeveestä pienen pätkän hänen ollessaan armeijassa, mutta nyt vasta selkeni taustat vähän paremmin.

Minäkin olin pienenä enemmän isin tyttö. Nykyään välit molempiin vanhempiini ovat ihan yhtä hyvät. Muistan, miten pikkulikkana yhteen väliin heräsin aina samoihin aikoihin, kuin isi, joka lähti aamuvuoroon töihin. Minulle tuli tavaksi, että menin keittiöön isin seuraksi syömään korvapuustin ja maitoa - seuraavasta hetkestä muistan, miten isi lähtiessään aina ulko-ovelta sanoi tuitui. Sitten oli hyvä mennä takaisin nukkumaan.